Piinapenkissä Juhani “AdMinisteri” Tyrisevä: “En olisi mitenkään arvannut, että Patrikista tulee vielä niin hyvä pelaaja”

Pokerisivujen Piinapenkki-sarjan kolmannessa osassa grillattavaksi istahtaa Suomi-pokerin elävä legenda, Juhani “AdMinisteri” Tyrisevä. Vuonna 2015 Pokerinaama-palkinnon pokannut Tyrisevä tunnetaan etenkin maa(ilma)n parhaana live-reportterina. Tyrisevä kertoi Pokerisivuille muun muassa nuoruudestaan Aki Pyysingin työkaverina, EPT:ltä kadonneista palkintorahoista, nuoren Patrik Antoniuksen ensiaskeleista Helsingin kasinon live-peleissä ja 1980-luvun ravibussien takapenkeillä pyörineistä korttiringeistä.

Terve, Juhani! Aloitetaan helpolla. Missä olet, paljonko kello on ja mitä olet puuhaillut viime aikoina?

“Terve! Kello on 12:30, istun Kampin Teerenpelit-ravintolassa. Olimme eilen Aki Pyysingin kanssa Lahdessa katsomassa SaiPan ja Pelicansin välistä Liigan pudotuspeliottelua.”

Toimitus konsultoikin Akia tähän haastatteluun liittyen. Aki käski kysyä lapsuudestasi Nuijamaalla.

”Tämä on Akin legendaarinen läppä. Jutun juoni on se, että mehän olemme Akin kanssa käyneet molemmat Lauritsalan lukiota Lappeenrannassa. En ole oikeasti kotoisin Nuijamaalta vaan Lappeelta, joka on osa Lappeenrantaa. Kuljin lukioaikoina kouluun bussilla, jossa luki Nuijamaa-Lappeenranta, ja siitä tämä vitsi sitten lähti. Se on Akin mielestä jostain syystä edelleen hirveän hauska, hän kertoi sen viimeksi eilen pojalleen siellä lätkämatsissa.”

Olette siis Akin kanssa molemmat Lappeenrannasta.

”Näin on. Minä olen maanviljelijän poika, perheeni esikoinen. Kävin pientä kansakoulua Saimaan kanavan varressa, ja siitä koulutieni jatkui Lauritsalaan, jossa kävin peruskoulun yläasteen ja lukion.”

Tutustuit ilmeisesti Akiin jo hyvin nuorena?

”Emme itse asiassa tutustuneet vielä kouluaikoina, sillä Aki on minua kuusi vuotta nuorempi. Tapasimme Helsingissä vuonna 1988, kun Aki muutti Helsinkiin ja tuli kesätöihin Helsingin Suomalaiseen Säästöpankkiin, jossa olin päämeklarina. Olin itse aloittanut HSSP:llä jo 1983. Aloitin Kluuvin konttorin lainaosastolta, ja siirryin sieltä sijoituspalveluosastolle, joka oli niihin aikoihin kovassa kasvussa. Etenin käytännössä kahdessa vuodessa osastotyöntekijästä päämeklariksi, kun satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”

Päädyittekö heti Akin kanssa samaan pokeririnkiin?

”Meillä oli HSSP:llä tosiaan pieni sökörinki, ja siinä ringissä olen pelannut ensimmäisen kerran Akiakin vastaan. Tämä tapahtui varmaankin vuonna 1988 tai 1989. Olin itse pelannut siinä vaiheessa pokeria jo kuutisen vuotta.”

Miten löysit alunperin pokerin?

”Muutin Helsinkiin vuonna 1982, ja ensikosketukseni pokeriin tapahtui aika pian sen jälkeen. Meillä oli opiskelijaporukalla pieni sökörinki ”Dommalla” (Domus Academica, HYY:n asuntola Hietaniemenkadulla), jossa asuin 1982-1987. Pelasimme pientä limittisököä. Siinä oppi aika nopeasti sen, että ainakaan hulvattomalla bluffaamisella sökössä ei voi pärjätä. Limittimuotoisessa pelissä tämä vielä korostuu. Siinä ringissä oli tiettyjä kavereita, jotka yrittivät myös isoja bluffeja. Heidän taipumuksensa tulivat pienelle ringille kuitenkin nopeasti tutuiksi, ja heidät maksettiin sitten alas selvästi herkemmin.

Samoihin aikoihin kävin myös säännöllisen epäsäännöllisesti raveissa. Tein paljon reissuja Riihimäelle, Tampereelle ja Lahteen, ja ravibussin takapenkillä oli käytännössä aina korttirinki. Äijät pelasivat sinkkiä tai vetopokeria, joka oli joko kympin Työmiestä tai Jokamiestä. Työmiehessä jakaja laittaa anteksi kympin ja aletaan pelaamaan vetopokeria niin, että pelaajat voivat lyödä potin kerrallaan nokkiin. Jokamiehessä taas kaikki laittavat kympin anten, ja sitten aletaan lyömään pottia. Kympin Jokamies oli itse asiassa aika isoa peliä, siinä saattoi muodostua jo tuhansien markkojen potteja. Minulla oli ravibussin peleihin jälkeenpäin ajatellen vähän liian pieni pelikassa; etenkin Jokamies oli minulle ihan liian isoa peliä. Siinä kuitenkin oppi hyvin pokeria. Ravibussissa istui muuten yleensä myös Jorma Vuoksenmaa, mutta Jorma ei oikeastaan koskaan pelannut korttia. Hän keskittyi käsiohjelman lukemiseen ja suunnitteli päivän pelivalintojaan.”

Helsingin kasino avasi ovensa ensimmäisen kerran vuonna 1991. Miten nopeasti löysit tiesi sinne?

”Minulla oli kasinotoimintaa kohtaan kiinnostusta sitäkin kautta, että olin ollut vuosina 1984-87 myös RAY:lla pelinhoitajana Hotelli Presidentissä, Espilässä ja Arkadiassa. Tein niissä kolmen vuoden aikana minimissään kaksi, pahimmillaan kuusi vuoroa viikossa blackjackin ja ruletin parissa, vaikka olin koko sen ajan myös pankissa töissä. Silloin olin vielä nuori, ja sitä jaksoi painaa duunia. Tuosta keikasta jäi yleinen kiinnostus kaikkeen kasinotoimintaan. Kun Casino RAY sitten avasi vuonna 1991, kävimme siellä ensin kavereiden kanssa ihmettelemässä ja pelaamassa vähän blackjackia. Isompi mullistus tuli kuitenkin vasta vuoden 1994 joulukuussa, kun pokeri tuli kasinolle.”

Mitä pelejä kasinon pokeriringissä pelattiin ihan alkuaikoina?

”Sanoisin, että olin itse ensimmäistä kertaa kasinon ringissä pelaamassa vuoden 1995 helmikuun paikkeilla. Siihen aikaan pelattiin Seven Card Studia ja Texasia. Panokset olivat ulkomuistista markoissa 10/25 ja 25/50 Sevenissä, Texasissa blindit olivat luultavasti 25/50 (50 markkaa = 8,3 euroa, toim.huom.). Seven oli ihan ensin suosituin peli, ehkä ensimmäiset puolisen vuotta. Sitten tuli Texas, joka oli nopeatempoisempaa ja viihdyttävämpää. Texasin pariin on lopulta myös yksinkertaisempaa perehdyttää uusia pelaajia. Sitä pelattiin sitten eri muodoissa – ensin limittinä, sitten spread limitinä.

Siihen aikaan pelaajien ydinporukka oli hyvin pieni, ja kasinolla oli yleensä vain 1-2 pöytää auki. Niinpä pelitarjonta kävi eräänlaista aaltoliikettä – kun pelaajat innostuivat jostain pelistä, siitä saattoi tulla villitys pitkäksi aikaa. Esimerkiksi jossain vaiheessa keksittiin spread limit-sökö, josta tuli hirveä hitti. Sitä villitystä kesti ehkä puolisen vuotta. Sen jälkeen tuli Omaha. Meillä oli ollut jo pari vuotta Arkadiankadulla hooli, jossa pelattiin säännöllisesti Omahaa, mutta kasinolla sitä ei jostain syystä saanut ensin tarjota. Kun Omaha sitten vihdoin tuli myös kasinolle, siitä tuli nopeasti hitti. Joskus vuoden 1998 paikkeilla Omaha oli jo selkeästi suosituin pelimuoto. Texas palasi kunnolla kasinolle oikeastaan vasta sitten, kun nettipokeribuumi alkoi.”

Omaha oli siis valtapelinä Suomessa jo 1990-luvun lopussa. Ei ihmekään, että suomalaiset ovat niin hyviä nimenomaan Omahassa. Olikohan PLO vielä missään muualla maailmassa silloin niin suosittua?

”En usko, että kauhean monella kasinolla maailmassa on noihin aikoihin pelattu Omahaa pääpelinä. Tein noihin aikoihin myös aika paljon pelireissuja ulkomaille. Paikoista, joissa vierailin, Omahaa oli jonkin verran lähinnä Amsterdamissa. Pietarissa kävimme myös useamman kerran vähän vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja siellä painettiin Omahaa selkeästi ykköspelinä.”

Tarinan mukaan mm. Patrik Antonius ja Ilari Sahamies löysivät tiensä kasinolle vuosituhannen vaihteessa. Oletko pelannut heidän kanssaan?

”Olenhan minä. Siinä 2000-01 paikkeilla kasinolle ilmestyi neljä sankaria eli Patrik Antonius, Ilari Sahamies, Thomas Wahlroos ja Sointulan Jani. Tai oikeastaan viisi, jos Juha Helppi lasketaan. Pate oli hyvin vakava ja mietteliäs, ja hän pelasi alussa tosi tiukkaa. Kun näin Patrikin pelaamassa livenä ensimmäisiä kertoja, en olisi mitenkään pystynyt kuvittelemaan että tästä tulee vielä niin helvetin hyvä pelaaja. Patrik on hyvin analyyttinen ja päättäväinen, mutta nämä ominaisuudet eivät ehkä vielä silloin olleet niin luettavissa hiljaisesta nuorukaisesta.

Jani oli myös hyvin hiljainen, välillä jopa vähän poissaolevan oloinen kaveri. Hetki siinä meni, mutta pikkuhiljaa tajusin, että tuo kaveri on muuten aika seppä tässä hommassa. Janikin pelasi ensin todella tiukkaa, ja haki sitä kautta kokemusta. Ehkä pelikin oli siihen aikaan hänelle vielä vähän isoa.

‘Stubu’ oli hirveän puhelias ja touhukas, ja selkeästi tosi kiinnostunut pokerista. Pate, Thomas ja Ilari olivat keskenään tosi hyviä kavereita, ja vaikka Stubullakin varmasti on lahjoja pelaamiseen, ehkä se keskittyminen ei hänellä lopulta ollut ihan samanlaista kuin Patrikilla. En tiedä, pelaako Thomas enää nykyään. Nyt kun muistelen, taisin kyllä nähdä hänet Lontoossa jossain Unibet Openissa vuosi-pari takaperin.

Ilari taas oli jo silloin perus-Ilari. Hän pelasi yleensä aika hyvin ja kohtuullisen löysästi, ja jos nuori Sahamies oli humalassa, niin erityisen löysästi. Ilari löikin aina välillä itsensä poikki ja joutui nousemaan pöydästä. Mutta Ilarilla on ne tietyt ominaisuudet ja huikea lahjakkuus peliin, joka oli nähtävissä aika nopeasti. Kun vuoden 2001 tienoilla tein paljon pelireissuja Venäjälle, reissuilta palattuani kyselin usein vanhemmilta vakkareilta, että kuka täällä on poissa ollessani voittanut. Yllättävän usein vastaus alkoikin sitten olemaan, että tuo Ilari tuossa. Hänen ymmärryksensä pelistä on aina ollut kovalla tasolla.

Helppi taas pelasi alkuun pelkkiä turnauksia. Hän oli Turussa töissä RAY:lla pelinhoitajana, ja ajeli sieltä aina autolla Helsinkiin pelaamaan viikkoturnauksia. Helpistä kävi nopeasti selväksi, että hän on nimenomaan lahjakas turnauspelaaja. Helppi oli ehkä alkuun vähän aran ja hiljaisen oloinen, mutta ensimmäisen puolen vuoden aikana ei voinut olla huomaamatta, että tällä kaverilla on hyvä ymmärrys turnauspokerista.”


Kuvassa vasemmalta Aki Pyysing, Seppo Parkkinen, Teresa Nousiainen, Tyrisevä ja Juha Helppi.

Palataan hetkeksi työuraasi. Olit siis HSSP:llä vuodesta 1983, ja Pyysing tuli työkaveriksesi vuonna 1988. Miten urasi eteni siitä?

”Olin HSSP:llä yhteensä 10 vuotta. Sen jälkeen olin vajaat kolme vuotta kiinteistönvälityshommissa, mutta en ikinä kokenut sitä omaksi jutukseni. Sitten tein pari vuotta puhelinosakekauppaa, joka olikin paljon hauskempaa. Siinä työssä roolini oli tavallaan nurinkurinen edelliseen työhöni verrattuna; kiinteistönvälittäjän pitää osata myydä itseään ja kohteita, puhelinosakekaupassa myyjät taas soittelevat sinulle ja keskeinen elementti on hintaneuvottelun taito. Se oli todella hektistä hommaa – ostin parhaimmillani yli 100 HPY:n osuustodistusta yhdessä päivässä yksittäisiltä ihmisiltä. Tapasin noina vuosina valtavan määrän ihmisiä, ja tein yhteensä tuhansia yksittäiskauppoja. Se oli tosi kivaa duunia. Valitettavasti HPY päätti sitten mennä pörssiin vuonna 1999, ja ne hommat sulivat alta. Sen jälkeen pelasin pari vuotta ammatikseni vuosina 1999-2001, eli samoihin aikoihin kun edellämainittu nuoriso teki ensiesiintymistään kasinolla.”

Kaikista noista ammateista voisi vetää jotain yhtäläisyyksiä pokeriin.

”Rahan kanssa on ainakin oltu tosi paljon tekemisissä. Raha on liittynyt oikeastaan kaikkiin töihin, mitä olen tehnyt.”

Sanoit, että lopetit ammattimaisen pokerinpelaamisen jo vuonna 2001. Miten päädyit tähän ratkaisuun?

”Koin, että ammattimainen pokerinpelaaminen on minulle henkisesti liian raskasta. Pelit olivat myös ehkä pikkuhiljaa vähän koventuneet, ja nimenomaan silloin valtapelinä olleessa Pot Limit Omahassa en ehkä osannut päivittää omaa osaamistani. Peliini oli hiipinyt pieniä leakkeja, jotka olivat ratkaisevassa asemassa siinä, etten enää pärjännyt niissä peleissä mainittavasti. Perimmäinen syy lopettamiseeni oli kuitenkin se, että tulonmuodostus pelkällä pokerilla aiheutti liian suurta henkistä painetta.

Pokeriammattilaisena lopetettuani menin töihin vakuutusasiamiesyritykseen. Hauskaa kyllä, firman oli perustanut sama kaveri, jonka kiinteistönvälitystoimistossa aiemmin työskentelin. Olin siellä lähinnä jonkinlaisena toimistosihteerinä tai hallintojohtajana. Jälkimmäinen on ehkä vähän liian juhlallinen ilmaus, koska firmassa oli töissä noin 20 ihmistä. Yritys saneerattiin lopulta vuoden 2004 lopussa, ja sinne taisi jäädä neljä ihmistä töihin. Se oli tosi kiva kolmen vuoden stintti, ja tulen niiden tyyppien kanssa toimeen loistavasti nykyäänkin.”

Nettipokeri levisi kulovalkean lailla 2000-luvun alussa. Vaikka lopetitkin ammattimaisen pelaamisen, päädyitkö kokeilemaan siipiäsi netissä?

”Nettipokeri tuli tosiaan vuonna 2002, ja pitihän minunkin käydä sitä heti vähän kokeilemassa. Ihmettelin siinä hetken, että mitäs touhua tämä on, mutta aika nopeasti se imaisi mukaansa. Pelasin ensin töiden ohella vähän pieniä sittareita, ja sitten vähän enemmän. Pääpelinäni pysyivät PartyPokerin 10 taalan sittarit koko sen ajan kun nettipokeria pelasin, eli vuodet 2002-2005. Jälkeenpäin ajatellen oli todella idioottimaista, että en koskaan nostanut tasoja. Pelasin niitä kympin sittareita noin 30 prosentin ROI:lla, eli tienasin käytännössä 3 taalaa per sittari. Sillä ROI:lla olisi ehdottomasti pitänyt pelata selvästi isompaa, koska rolliakin ehti kertyä ja siihen aikaan niistä peleistä olisi ollut mahdollista niistää vähän erilaisia summia kuin nykyään. Vastustajat pelasivat nettipokerin alkuvuosina todella huonosti. Niistä kympin peleistäkin kertyi kuitenkin kolmen vuoden aikana sellainen mukava viisinumeroinen summa euroja ihan töiden ohella.”

Ensimmäiset suomalaiset pokerifoorumit perustettiin myös 2000-luvun alkuvuosina. Sinut tunnetaan etenkin Pokeritiedon legendaarisena live-reportterina. Miten päädyit niihin hommiin?

”Jos muistikuvani pitävät paikkansa, Pokeritieto perustettiin marraskuussa 2004, ja Pokerisivut tuli vuoden 2005 keväällä. Sovin vuoden 2005 syksyllä Akin ja muiden Pokeritiedon perustajien kanssa, että hyppään remmiin mukaan. Aloitin virallisesti vuoden 2006 alusta. Minulla oli melkein neljä vuotta vastuu uutistoimituksesta, ja lisäksi tein alusta alkaen liveraportointeja. Pojat olivat päättäneet, että liveraportointi pitää saada käyntiin, ja minä, jolla oli alasta noin nolla minuuttia kokemusta, ilmoitin pontevasti että tämän minä osaan.

Tein ensimmäisen live-raportointini vuoden 2006 Midnight Sunista Helsingin kasinolta. Raportointiurani alkumetreillä oli paljon hyötyä siitä, että vaikka olin ollut neljä vuotta käytännössä pois kasinolta, tunsin silti yli puolet porukasta. Kaikki kasinon perusjäärät olivat ennestään tuttuja, mikä helpotti suuresti raportointia. Toki siihen mennessä pokerin pariin oli myös löytänyt hirveä määrä uusia kavereita nettipokerin kautta.”

Pokerisivujen ja Pokeritiedon välillä oli ilmeisesti alkuvuosina jonkin verran skismaa.

”Siihen aikaan sivustojen välillä oli tosiaan melkoinen vastakkainasettelu. Kyse oli ensinnäkin ihan isoista rahoista, joka jo itsessään johti verisen oloiseen kilpailuasetelmaan. Molemmat osapuolet olivat varmaan myös vähän ärsyyntyneitä siitä kissanhännänvedosta, että kopioiko toinen toiselta uutisia. Kulisseissa väännettiin joskus myös ties mistä diileistä. Mitään yksittäistä isompaa draamaa ei ole siltikään jäänyt mieleen, ja henkilökohtaisesti olen mielestäni tullut aina hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Jos ajattelee asiaa käyttäjien näkökulmasta, Pokeritietoa pidettiin ehkä aikuisempana tai älykkäämpänä näistä kahdesta foorumista. Pokerisivut taas oli viihteellisempi. Vaikka Pokeritiedossakin on toki ollut joitakin erittäin loistavia blogeja, sanoisin että se osa-alue on kokonaisuutena taas aina ollut vahvempi Pokerisivujen puolella.”

Pokeritieto ja ennen kaikkea sinä olitte suomalaisen pokeriraportoinnin pioneereja myös siinä mielessä, että aloitte ensimmäisenä tekemään live-raportointeja myös ulkomailta. Mikä oli ensimmäinen kauemmas suuntautunut raportointikeikkasi?

”Se suuntautui vuoden 2008 Barcelonan EPT:hen. Lensimme Merikallion Juhan kanssa paikan päälle. Hetki ihmeteltiin siinä meininkiä, ja sitten alettiin hommiin. Se turnaus oli hauska myös siinä mielessä, että siellä otti ensimmäisen rahastuksensa vasta juuri 18 vuotta täyttänyt nuorukainen nimeltä Henri Koivisto. Sitä mietti, että tässä on nyt 8200 euron turnauksessa viimeiseen kolmeen pöytään selvinnyt kaveri, joka on pari kuukautta sitten täyttänyt 18 ja vetää elämänsä ensimmäistä EPT-turnausta. Henriltä tuli käsistä jo silloin niin kypsän ja valmiin oloista analyysia, että se teki vaikutuksen. Kaverista näki ehdottomasti, että hän tulee pärjäämään.”

Tuntuiko live-raportointi alusta alkaen niin sanotusti omalta jutulta?

”Kyllä se oikeastaan tuntui. Pidän itseäni kohtalaisen sosiaalisena ihmisenä, ja minulle on luontevaa puhua ihmisten kanssa pelistä ja pelitapahtumista. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut mitään ongelmaa orientoitua pitkiin työpäiviin. Se onkin varmaan ollut iso tekijä siinä, että olen tehnyt tätä näinkin pitkään. On silti sanottava, että etenkin ulkomailta raportoidessa suomalaisten pärjäämisellä on iso vaikutus. Jos kaikki suomalaiset putoavat hyvissä ajoin ennen finaalipöytää, reportterikin huomaa väkisin, kuinka lukijat alkavat karata. Näin käy usein etenkin pienemmissä turnauksissa, joissa harvemmin on pelaamassa isoimpia ulkomaalaisia nimiä. EPT:llä finaalipöydissä on usein muuten tunnettuja ja kiinnostavia pelaajia, mikä saattaa välillä pelastaa tilanteen.”

Suurimmat pokerifestivaalit järjestetään vuodesta toiseen melko pienessä joukossa kaupunkeja. Oletko koskaan laskenut, monestiko olet ollut missäkin raportoimassa?

”Eniten olen tehnyt reissuja Lontooseen, Prahaan, Barcelonaan ja Tallinnaan. Lontoossa ja Barcelonassa olen ollut kymmenkunta kertaa, Prahassa kahdeksan tai yhdeksän. Tallinnassa olen käynyt varmaan eniten, koska siellä on ollut vuosien varrella myös kaikenlaisia pienempiä kissanristiäisiä.”

Turnauspäivät kestävät usein aamusta iltaan. Ehditkö tehdä raportointireissuilla mitään muuta kuin töitä?

”Se vaihtelee. On kaksi asiaa, joita haluaisin näillä reissuilla ehtiä tekemään. Toinen on golf, mutta sen pelaaminen ei useinkaan ole mahdollista. En ole esimerkiksi koskaan vielä päässyt pelaamaan Englannissa. Tallinna, Sanremo ja Vilamoura taitavat olla ainoat paikat, joissa olen päässyt viheriölle raportointireissuilla. Toinen kiinnostuksenkohteeni on paikalliset jalkapallo-ottelut, ja sillä saralla olenkin onnistunut. Etenkin Lontoossa olen ollut matseissa monesti, ja jos turnaus alkaa keskiviikkona tai torstaina, lennän sinne usein jo tiistaina katsomaan jotain peliä. Olin viimeksi Lontoossa helmikuussa Unibet Openissa, ja pääsin silloinkin katsomaan Brentford-Birmingham-ottelun. Mestarien liigaa taas pääsin näkemään Estorilin EMOP-turnauksen yhteydessä, ja Barcelonassa näin paikan päällä Espanjan Supercupin finaalin Barcelona-Real Madrid. Matsit ovat aina hyviä kokemuksia. Joskus löydän myös jostain jonkun mystisen motivaation ja päädyn jopa museoon, mutta se on aika harvinaista.

On myös kaupunkeja, joissa on jo tullut pyörittyä niin paljon, että raportointireissut saattavat käydä vähän puuduttaviksi. Esimerkiksi Tallinnassa en pyri itselleni kauheasti järjestämään aktiviteetteja pelien ulkopuolella. Nuo reissut saattavat mennä kokonaan siten, että sitä vain nukkuu, syö, raportoi ja surffailee netissä. Nykyään hommaa helpottaa onneksi myös se, että ei tarvitse olla joka viikko menossa, sillä sovittuja keikkoja on tätä nykyä 8-10 vuodessa. Pahimpina vuosina niitä oli paljon enemmän. Etenkin silloin, kun saimme vielä raportoida Helsingin turnausviikoiltakin.”

Ne raportit loppuivat aikanaan kuin seinään.

”Se oli loppuvuodesta 2011. Ilmeisesti silloinen arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho antoi jonkinlaisen mahtikäskyn. Kyllä se tuli aika puskista.”

Onko raportointireissuillasi koskaan sattunut mitään kommelluksia?

”Pahimmat ongelmat ovat ehdottomasti liittyneet huonoihin nettiyhteyksiin. On todella ärsyttävää, kun pitäisi päästä julkaisemaan jotain, mutta netti ei toimi. Nämä ongelmat ovat valitettavan yleisiä etenkin etelä-Euroopassa. Näitä on kikkailtu sitten monilla eri tavoilla. Esimerkiksi Portugalissa hommasimme omat mokkulatkin, koska Estorilin kasinon netti oli aivan sysipaska. Lisäksi pari kertaa on käynyt niin, että olen tehnyt omasta mielestäni oikein hyvän videohaastattelun, mutta äänen tai kameran säätöjen kanssa on käynyt joku moka. Mykästä videosta ei ole kauheasti iloa kenellekään.

Mitään yksittäistä reissua ei tule mieleen, jossa kaikki olisi mennyt pieleen. Mutta on ollut paljon reissuja, joilla ainakin joku asia on jossain vaiheessa vituttanut ihan kybällä. Nettiongelmat ovat yleisin kestovitutuksen aihe, ja toisena nousee esiin pressihuoneen surkeat järjestelyt. Sitä käy aina välillä. Esimerkiksi Kanarialla olin tekemässä EMOP-raportointia, ja niin sanottu pressihuone oli käytännössä kasinon baarin nurkassa. Pressihuoneen pitäisi aina olla erillinen tila, jonne voi rauhassa jättää kamansa. On aika vaikea tehdä töitä, jos joudut samalla vahtimaan koko ajan läppäriä, puhelinta, kameraa ja niin edelleen. On voitava luottaa, että tavarat ovat turvassa pressitilassa, jotta voi keskittyä olennaiseen.”

Mikä on pahin yksittäiselle pelaajalle sattunut kommellus, jota olet ollut todistamassa?

”Mieleeni tulee tarina vuosien takaisesta EMOP-turnauksesta Portugalista. Eräs pelaaja oli nauttinut jonkin verran virvokkeita, ja lähti käymään vessassa kesken tason. Kyseessä oli neljäs tai viides taso ykköspäivänä. Kyseinen pelaaja oli ehtinyt jo vähän kasvattaa pinoa, hänellä oli noin 25 000 merkkiä 20 000 merkin alkupinosta. Pelaajan ollessa vessassa tämän pöytä breikattiin, ja hänen merkkinsä vietiin suoraan uuteen pöytään turnausjohdon toimesta. Pelaaja palasi sitten pöytään ja ihmetteli, että mihin hänen pöytänsä on kadonnut. Joku huikkasi tälle viereisestä pöydästä, että pöytäsi on breikattu ja merkkisi viety johonkin. Mitään paikkakorttia turnausjohto ei suuressa viisaudessaan ollut jättänyt, eikä turnausjohtaja Niclas Gustafssoniakaan näkynyt missään. Tämä pelaaja lähti sitten haahuilemaan ympäri kasinoa, ja näki yhdessä pöydässä merkkipinon joka näytti suunnilleen samankokoiselta kuin hänen kadonnut pinonsa, ja istui rennosti alas… (purskahtaa nauruun). Todellisuudessa oli kuitenkin käynyt niin, että tämän pinon oikea omistaja oli vuorostaan lähtenyt vessaan. Väärällä pinolla pelannut kaveri kippasi käden tai pari, mutta sitten tämä löysi hoolista ässä-kympin ja päätti mennä isosti all-in aikaisen position avauksen päälle. Avaaja maksoi rouvilla ja pudotti sankarimme turnauksesta. Paitsi, että eipäs pudottanutkaan – tämän merkit kun olivat ihan toisessa pöydässä, ja pudotuksen uhriksi joutui paraikaa vessassa ollut pelaaja. Seurasi tietysti hirveä hässäkkä, etenkin kun turnaus oli vieläpä Portugalissa. Tämä legendaarinen turnausjohtaja Gustafsson tuli sitä sitten selvittämään. Gustafssonhan oli oikeasti freelance-näyttelijä eikä mikään turnausjohtaja, mutta jostain EMOP-sarjan ruotsalaiset organisaattorit tämän kaivoivat siihen hommaan. Gustafssonista voisi sanoa, että hän oli nimenomaan hyvä näyttelemään turnausjohtajaa. Niclas tuli lopulta siihen johtopäätökseen, että sankarimme ei saa enää palata pelaamaan niillä merkeillä, jotka tätä odottivat tämän oikeassa pöydässä, vaan hänen merkkinsä annettiin tälle vesssasta palanneelle pelaajalle. Sankarillamme oli kuitenkin jonkin verran vähemmän merkkejä, ja jostain käsittämättömästä syystä erotusta ei koskaan korvattu tälle täysin viattomalle pelaajalle. Toki suurin virhe oli silti siinä, että tällaista ei olisi pitänyt antaa alunperinkään tapahtua.”

Entä nouseeko mieleen jotain muita ikimuistoisia tapahtumia, joita olet ollut todistamassa?

”Vaikka en ollutkaan paikan päällä, seurasin tavallaan livenä myös EPT Berliinin ryöstöä vuonna 2010. Olimme sopineet, että emme mene tuohon turnaukseen paikan päälle, joten katsoin live-streamia toimistolta käsin. Seurasin streamia juuri ryöstön tapahtuessa, ja näin kuinka pelaajat juoksivat paniikissa asemiehiä karkuun. Sain Jari Mähösen aika nopeasti ryöstön jälkeen kiinni puhelimitse, ja silloin kävi heti selväksi, että kyse on vakavasta jutusta.

Lisäksi mieleeni tulee keikka Madridin EPT:hen, kun PokerStars antoi turnausjohtaja Thomas Kremserille kenkää. Starshan oli jostain käsittämättömästä syystä tehnyt Kremserin kanssa seitsemän vuoden diilin EPT-turnausten järjestelyistä. Silloin oli jo menossa seitsemäs sopimusvuosi, ja Starsin mielestä he maksoivat Kremserille aivan liikaa. He halusivat neuvotella sopimukseen itselleen paremmat ehdot, tai vaihtoehtoisesti olla jatkamatta sitä. Kremserhän jäi Madridissa sitten kiinni melkoisesta källistä, ja hänen uransa EPT:llä päättyi siihen. Kukaan ei tiedä varmuudella, että oliko päätös sopimuksen lopettamisesta jo tehty ennen kuin varkaus tuli ilmi, mutta itse tapaus oli kyllä ihan selvä. Koko juttuhan tuli ilmi Juha Helpin ansiosta. Helppi oli yksi kolmesta 5000 euron sivuturnauksessa vielä mukana olleesta pelaajasta, ja turnaus oli menossa yötauolle. Pelaajat neuvottelivat keskenään diilistä, ja Helppi huomasi, että pelissä oli 80 000 merkkiä enemmän, kuin taululla olevan pelaajamäärän perusteella pitäisi olla. Oli aivan aukottoman selvää, että neljän pelaajan sisäänostot oli kavallettu palkintopoolista. PokerStars palautti nuo 20 000 euroa palkintopooliin, mutta sitä en tiedä, tulivatko rahat Kremseriltä vai firman omasta taskusta.

Kremser vaimoineen ja eräs Gerard-niminen herrasmieshän hoitivat kolmistaan manuaalisesti koko EPT:n rahaliikenteen seitsemän vuoden ajan, kunnes PokerStars sai kehitettyä tietokonepohjaisen systeemin. Varovainen arvaukseni on, että Kremser ja kumppanit ovat varastaneet matkan varrella satoja tuhansia euroja. Todistajaksi en lähde yhtään mihinkään, mutta Kremserin ja kumppanien tapana oli mielestäni mahdollisesti kavaltaa rahaa nimenomaan sivuturnauksista, joissa oli paljon pelaajia. Niissä oli paljon pääturnauksia vaikeampaa seurata todellista pelaajamäärää. Pääturnauksissa Mad Harper teki niin täydellistä työtä, ettei Kremserille auennut edes tilaisuutta vetää välistä. Harper teki itse pelaajalistat ja kuulusteli floorit aina moneen kertaan varmistaakseen, että kaikki täsmää. Kremserille ja kumppaneille oli paljon riskittömämpää vetää välistä nimenomaan sivuturnauksista, joita kukaan ei valvonut. Siihen aikaanhan kaikki ostot tehtiin käteisellä, joten kyse ei ollut sen vaikeammasta prosessista kuin antaa pelaajalle merkit ja laittaa tämän sisäänosto omaan taskuun.”

Turnauksessa, josta Kremser sitten lopulta jäi kiinni, oli vain 123 pelaajaa. Siten neljänkin sisäänoston puuttuminen pitäisi olla helppo huomata.

”Mitä enemmän pelaajia, sitä pienempi todennäköisyys jäädä kiinni. Tuossa viimeisessä turnauksessa oli paitsi vähän pelaajia, myös isot rahat kysymyksessä, ja niin Kremser jäi sitten lopulta kiinni. Tämä on toki vain arvailua, mutta luulen, että EPT:n tuhannen ja kahden tuhannen euron sivuturnauksista on kadonnut matkan varrella satoja tuhansia euroja. Sitä ei kuitenkaan voi varmasti tietää kukaan muu kuin Kremser rikostovereineen. Ehkä jotain kertoo kuitenkin se, että Kremserillä on mielenkiintoinen harrastus – hän nimittäin kerää urheiluautoja.”

Tuleeko raportointikeikoilla ikinä tunnetta, että kaipaisit itse pelaamaan aidan toiselle puolelle?

”Vaikea sanoa, mutta suurimmaksi osaksi sanoisin että ei. Joskus tulee toki seurattua toisella silmällä jotain käteispelipöytää, ja kun huomaa jonkun pelaavan kuin ääliö, siinä saattaa hiipiä mieleen ohimenevä halu istahtaa itsekin rinkiin. Jotkut kollegoistani pelaavat pitkiäkin sessioita käteispelejä vielä työpäivän jälkeen, mutta ei meikäläisen fysiikalla voi sellaista ajatella vaikka olisi miten mehukkaat pelit. Siinä kärsisi oma työnteko.”

Pelaatko enää ollenkaan pokeria vapaa-ajallasi?

Franke pakotti minut pelaamaan Cash Game Festivalin tv-pöydässä Tallinnassa toissa kesänä. Peli oli 1/1 no limitiä, ja pelasin puolisentoista tuntia. Voitin yhden potinkin. Potin koko oli muistaakseni noin 40 euroa (nauraa). Ei minulla ole pokeriin enää sellaista paloa – toki se voi joskus taas syttyä, mutta olen kohta kolme vuotta tässä taas harjoitellut naisen kanssa elämistä, ja siihen kuvioon pokerinpelaaminen ei oikein sovi. Minulla on kuitenkin muitakin harrastuksia, joista en halua luopua. Tykkään pelata golfia ja matkustella muutenkin kuin pokerin perässä.”

Mikä on tasoituksesi golfissa, ja ketkä ovat Suomen pokeriskenen kovimpia golfareita?

”Tasoitukseni on 15,5. Nimimiehistä Jani Vilmusella ja Patrikilla oli ainakin ennen isoja golf-vetoja. Wynnin viheriöltä riittäisi melkoisia tarinoita niistä peleistä. Ville Wahlbeck on myös todella hyvä golfissa, joskin hän ei ole tainnut enää viime vuosina hirveän paljon pelata.”

Miten näet tulevaisuutesi live-reportterina? Kauanko saamme vielä nauttia AdMinisterin huikeista raporteista?

”Jos fysiikka kestää, ukko pysyy kunnossa ja palvelukseni kelpaavat, niin sellaiset viisi vuotta voisin vielä jaksaa. En ole kuten isoisäni, joka vielä 87-vuotiaana hankkiutui Lappeenrannan torille myymään rinkeleitä, vaan ajattelin luovuttaa jo vähän aiemmin.”

Lappeenrannan torista tulee mieleen Aki Pyysingin mummi, jonka hän on nostanut monesti esiin kolumneissaan. Tunsiko isoisäsi Akin mummin?

”Kyllä he tunsivat toisensa.”

Onnistuimme löytämään aikakirjoista nimelläsi myös yhden kansainvälisen turnausrahastuksen. Saavutit 12. sijan Vienna Spring Poker Festivalin Pot Limit Hold’emissa vuonna 2000. 73 euron sijoituksesi palautti 508 euroa. Mitä muistat tästä?

”Turnaus pelattiin Concord Card Clubilla. Itse asiassa kyseessä on vasta toiseksi suurin rahastukseni, sillä isoin liveturnausmenestykseni oli finaalipöytä Pietarista 2000-luvun alussa. Tulin seitsemänneksi jonkun turnausviikon pääturnauksessa, jonka sisäänosto oli joko 500 tai tuhat dollaria. Se palautti 3600 taalaa. Itävallan turnauksesta muistan lähinnä sen, että viimeisessä kädessä minut counterfeitattiin ikävästi. Menin all-in 77:lla, vastustaja maksoi AT:lla, ja boardi juoksi 9-8-2-9-8.”

Kaikkia pokerinpelaajia tuntuu yhdistävän se, että pahimmat bad beatit ja isoimmat pelaamansa potit muistaa loppuelämänsä.

”Niin se menee. Minullakin on muutama käsi, jotka muistan varmasti ikuisesti. Isoin käteispelipottini esimerkiksi oli suunnilleen 220 000 Itävallan shillinkiä, eli noin 15 000 euroa. Floppasin Omahassa kärkisetin värinvetofloppiin J-8-3 Wienin Poker Worldissa, joka oli edellämainitun Concord Card Clubin kilpailija. Turniin tuli kutonen, joka avasi vielä toisen värinvedon. Sain all-in-lyönnilleni kolme maksua, ja riverin parittanut kolmonen toi minulle potin.

Pelasin muuten Iävallassa varsin paljon 1990-luvun lopulla. Olen tehnyt sinne varmaan toistakymmentä parin viikon reissua. Vaihtoehtoina siellä oli Texas ja Seven. Mehukkaampi rinki näistä oli usein pieni Seven, ja sitä pelasinkin paljon. Wienin pelien vakiokasvoihin kuului mm. shakkimestari Josef Klinger, joka oli myös loistava pokerinpelaaja. Näin Wienissä ensimmäistä kertaa myös Dave ”Devilfish” Ulliottin. Hän vonkasi kaikilta naisilta, jotka kävelivät vastaan.”

Itävallan shillingeistä ei moni lukija varmasti ole kuullutkaan. Miten hoiditte rahanvaihdot ennen euroaikaa?

”Siihen aikaan pelaajilla oli tosiaan välillä hallussaan käsittämättömiä nippuja guldeneita, shillinkejä, puntia, kruunuja ja niin edelleen. Niitä sitten säilytettiin ja liikuteltiin pelaajien kesken. Kun oli lähdössä pelaamaan johonkin, oli tapana kysellä etukäteen, jos jollain olisi jo valmiina kyseisen maan valuuttaa.”

Sinut palkittiin elämäntyöstäsi pokerin parissa Pokerinaama-palkinnolla vuonna 2015. Miltä tuntui saada kyseinen tunnustus?

”Totta kai se tuntui tosi hyvältä. Seurasin myös tänä vuonna läheltä, kun Jyri (Merivirta) voitti Pokerinaaman, ja näin selvästi, että hänestäkin tuntui hyvältä. Varmasti kaikki palkinnon saaneet ovat arvostaneet sitä kovasti.”

Pokerinaamahan on tavallaan isoin tunnustus, jonka Suomi-pokerissa voi saada.

”Vuoden pelaaja-palkinnon voi voittaa vaikka 100 kertaa, mutta Pokerinaaman vain kerran. Minusta se onkin oikea systeemi. Jos sama pelaaja on paras monena vuonna peräkkäin, niin sitten hänelle annetaan Vuoden pelaaja-pysti vaikka kymmenen vuotta putkeen. Niin sen kuuluu mennä.”

Pitkistä voittoputkista legendat nimenomaan syntyvät. Vaikka toista Pokerinaamaa ei olekaan tulossa, montaa Tyrisevää suurempaa legendaa Suomi-pokeri ei tunne.


Vuoden 2015 Poker Awardseissa palkittiin Tyrisevän ohella myös Henri Koivisto.

Seuraavaksi AdMinisterin live-raportointia pääsee seuraamaan MPN Poker Tour Bratislavasta 5.-8.4.2018. Seuranta tulee tuttuun tapaan Pokeritietoon.

Viime viikolla Piinapenkissä istui WPT-juontaja Tony Dunst, joka kertoi Pokerisivuille muun muassa bankrollinsa romuttaneesta Mustasta perjantaista.

Piinapenkki jälleen ensi viikolla!