Pokerin maailmanmestaruus jälleen Saksaan

Pokerin maailmanmestari vuosimallia 2021 on selvillä. Titteli matkasi toista kertaa kolmen vuoden sisään Saksaan, kun Koray Aldemir peittosi George Holmesin heads-upissa. Aldemir tienasi kahdeksan miljoonaa dollaria.

Ratkaiseva pelipäivä alkoi Las Vegasin Rio-kasinolla kolmen pelaajan voimin. Alkuvaiheessa Holmes ja Jack Oliver miekkailivat lähinnä keskenään paikasta heads-upissa, mutta merkkipinot eivät juuri liikahdelleet mihinkään suuntaan. Lopulta Holmes teki hieman kyseenalaisen maksun QJ:llä Oliverin A8:lla suorittamaa preflop-puskua vastaan, löysi flopista jätkän ja kampesi itsensä heads-upiin.

Heads-upissa täysamatööri Holmesilla — jolla oli tilillään vain yksi liveturnausrahastus — oli vastassaan tunnettu super high roller -tason pelaaja ja vieläpä 2:1 takamatka kiivettävänään. Holmes haastoi kuitenkin Aldemirin ennakkoluulottomasti, ajoi läpi useampia räväköitä bluffeja ja onnistui nousemaan jopa merkkijohtoon.

Aldemirkaan ei kuitenkaan luovuttanut, vaan rouhi itsensä takaisin hienoiseen merkkijohtoon. Merkit olivat lähestulkoon tasan, kun ratkaisu tuli finaalipöydän 223. kädessä.

Tasolla 1,2M/2,4M Holmes reissasi 6 miljoonaan ja Aldemir maksoi T7s:llä. Floppi T-7-2 oli Aldemirille täysosuma, ja tämä check-reissasi Holmesin 6 miljoonan merkin jatkolyönnin 19 miljoonaan. Holmes maksoi.

Turnin K:lla Aldemir teki isohkon 36,5 miljoonan merkin lyönnin, minkä Holmes maksoi jälleen. Riverin 9 ei tuonut pöytään värejä, mutta Aldemir päätti sököttää rattaillaan. Holmes laittoi saksalaisen tekemään päätöksen käytännössä kaikista turnauksen merkeistä menemällä all-in 133 miljoonaa.

Aldemir mietti jonkin aikaa, mutta maksoi lopulta. Holmes käänsi KQ:n, jolla turnattu kärkipari ei riittänyt pottiin. Näin Aldemirista kruunattiin mestari, ja Holmesin oli tyytyminen niin ikään varsin mojovaan 4,3 miljoonan dollarin tilipussiin.

“Flopilla minulla on tietenkin paras käsi melkein aina. Turnilla olen edelleen tyytyväinen käteeni. Riverillä päätin check-maksaa, koska hän oli näyttänyt pystyvänsä isoihin bluffeihin. Kun päätös tuli, halusin kuitenkin miettiä rauhassa, koska kyseessä on niin iso ja tärkeä hetki. Jos maksan ja häviän, minulle ei jää juuri merkkejä. Olen iloinen, että tein lopulta maksun”, Aldemir valotti.

“Ollakseni rehellinen, olin aika stressaantunut menettäessäni merkkijohdon heads-upissa. Takana oli 10 pitkää pelipäivää ja hyvin vähän unta, viitisen tuntia yössä. Tiesin, että kaikki nämä ihmiset katsoivat minun pelaavan. Tämä ei ole helppoa. Pisteet muille finaalipöydän pelaajille, jotka pelasivat kaikki myös loistavasti. Tämä oli aivan hullu kokemus.”

Aldemir singahti suoraan Saksan kaikkien aikojen rahalistan neljännelle sijalle. Mies on nyt rahastanut liveturnauksista runsaat 20 miljoonaa taalaa.

“Tämä on se yksi pokeriturnaus, jonka ystäväni ja perheenikin tietävät. Minulle merkitsee paljon voittaa se”, Aldemir päätti.

Tulokset, WSOP Main Event 2021:

Sija Nimi Kotimaa Rahastus
1 Koray Aldemir Saksa $8,000,000
2 George Holmes USA $4,300,000
3 Jack Oliver UK $3,000,000
4 Joshua Remitio USA $2,300,000
5 Ozgur Secilmis Turkki $1,800,000
6 Hye Park USA $1,400,000
7 Alejandro Lococo Argentiina $1,225,000
8 Jareth East UK $1,100,000
9 Chase Bianchi USA $1,000,000

Lähde: Pokernews
Kuvat: WSOP