PokerStars puolittaa Sunday Millionin sisäänoston

Maailman legendaarisin nettipokeriturnaus kokee pian odottamattoman muodonmuutoksen. Vuodesta 2006 samalla sisäänostolla pelatun Sunday Millionin sisäänosto puolitetaan tästä viikosta lähtien.

Uusi sisäänosto on 109 dollaria. Takuu pysyy edelleen turnauksen nimen mukaisesti miljoonassa dollarissa, eli PokerStarsin pitää houkutella vähintään 10,000 pelaajaa viikoittain välttyäkseen maksamasta overlayta. Myös sallittujen re-entryjen määrä pysyy yhdessä. Muutos on pysyvä.

Ensimmäinen Sunday Million pelattiin PokerStarsilla 215 dollarin sisäänostolla maaliskuun 6. päivänä vuonna 2006. Sisäänosto on siitä lähtien pysynyt muutamia erikoispromootioviikonloppuja lukuunottamatta muuttumattomana. Turnaus on kestänyt niin UIGEA-lain voimaantulon, pokerin Mustan perjantain kuin erinäiset lainsäädäntömuutoksetkin, joiden seurauksena mm. yhdysvaltalais-, ranskalais-, italialais-, espanjalais- ja australialaispelaajat on vuosien saatossa eristetty pois kansainvälisestä pelaajapoolista.

Mikäli PokerStars onnistuu takuun täyttymisessä, se tienaa turnauksesta jonkin verran aiempaa enemmän raketuloina ($90,000 aiemman $75,000 sijaan). Muut yhtiön sunnuntaiturnaukset (mukaan lukien $22 Mini Sunday Million) pysyvät muuttumattomina.

PokerStars on toistaiseksi ainoa operaattori, joka tarjoaa viikoittaisen nettiturnauksen seitsennumeroisella takuulla. PartyPoker lanseerasi vastikään kerran kuukaudessa pelattavan $5,200/$1M guaranteed -turnauksen.

Viimeisen vanhalla sisäänostolla pelattavan Sunday Millionin voitti englantilainen “PokerDave476”, joka peittosi heads-upissa Twitch-suosikki Parker “tonkaaaa” Talbotin. Kaksikko teki ennen heads-upin alkamista diilin, joka takasi molemmille kuusinumeroiset tienestit. Talbot streamasi turnauksen loppukahinat omalla Twitch-kanavallaan.

Tulokset, Sunday Million 20.1:

1 PokerDave476 UK $144,114* (diili)
2 Parker “tonkaaaa” Talbot Kanada $124,114* (diili)
3 Rus_us8 Venäjä $77,622
4 Luan “Pseudo Fruto” Felipe Brasilia $54,472
5 BuddyAces2 Saksa $38,227
6 Enrico “WhaTisL0v3” Camosci Malta $26,826
7 Sech “T0X16-” Zehn Saksa $18,826
8 rmullen Kanada $13,211
9 icebearr Itävalta $9,271

Puolittamisesta raportoi ensimmäisenä tiettävästi Pokerfuse.

Pelaa miljoonan dollarin palkintopotista nyt vain $109 sisäänostolla! Ensimmäinen uudistettu Sunday Million pelataan tällä viikolla PokerStarsilla. Avaa tilisi tästä, niin saat jopa $600 talletusbonuksen!