PokerStarsin perustaja myönsi syyllisyytensä, odottaa tuomionlukua

Viimeinenkin nettipokerin Mustan perjantain tiimoilta käynnistynyt tutkinta on saamassa päätöksensä, sillä PokerStarsin perustaja Isai Scheinberg on myöntänyt syyllistyneensä laittoman uhkapelin järjestämiseen. Muille Mustan perjantain syytetyille luettiin tuomiot jo vuosia sitten.

FBI pidätti Scheinbergin 17. tammikuuta, jolloin agentit poimivat 73-vuotiaan visionäärin New Yorkin kansainväliseltä lentokentältä. Scheinberg oli valmistautunut pidätykseen, sillä Yhdysvallat oli vaatinut medialähteiden mukaan Sveitsiltä Scheinbergin luovuttamista Yhdysvaltoihin siitä asti, kun israelilais-kanadalainen matkusti alppimaahan kuukausia sitten. Scheinberg vastusti ensin asianajajiensa välityksellä luovutusta, mutta pitkien neuvottelujen jälkeen Scheinberg suostui matkustamaan Yhdysvaltoihin ja siten käytännössä antautumaan saapumisportilla odottaneille viranomaisille.

Scheinbergia syytettiin jo vuodesta 2011 jatkuneessa prosessissa törkeästä petoksesta, rahanpesusta ja laittoman uhkapelin järjestämisestä. Justice.gov-sivuston perusteella Scheinberg on mitä ilmeisimmin päässyt syyttäjän kanssa jonkinlaiseen sopimukseen, ja mies on myöntänyt syyllisyytensä vain viimemainittuun. Nyt Scheinberg odottaa tuomionlukua, jossa miehelle räpsähtää maksimissaan viiden vuoden vankilatuomio. Edellisten Mustan perjantain tiimoilta langetettujen tuomioiden perusteella Scheinberg selvinnee huomattavasti vähemmällä — tuomioista kovimmat on langetettu rahansiirroista vastanneille henkilöille, ja itse sivustojen omistajat ovat selvinneet melko vähällä. Esimerkiksi Full Tilt Pokerin entinen toimitusjohtaja Ray Bitar vältti aikanaan pitkän vankilatuomion sydänsairautensa varjolla, joskin tämä joutui luovuttamaan 40 miljoonan dollarin edestä omaisuuttaan. Tiilenpäitä lukemaan joutuivat sen sijaan Absolute Pokerin perustajiin kuulunut ja sivuston rahasotkuihin sekaantunut Brent Buckley (14 kuukautta) sekä laitonta rahaliikennettä pyörittäneet Ira Rubin (kolme vuotta) ja John Campos (kolme kuukautta). Absolute Pokerin presidentti Scott Tom puolestaan sai viikon vankilatuomion ja 300 000 dollarin sakot, ja Bodogin omistaja Calvin Ayre joutui paitsi palauttamaan pelaajille 66 miljoonan dollarin edestä näiltä jäädytettyjä varoja, myös kärsimään vuoden ehdonalaistuomion sekä maksamaan 500 000 dollarin sakot. Scheinbergin tuomio on oletettavasti lievemmästä päästä senkin takia, että PokerStars ei syyllistynyt Absolute Pokerin kaltaisiin kavalluksiin.

Scheinberg perusti PokerStarsin vuonna 2001. Kun nettipokerin tarjoamisen Yhdysvalloissa kieltänyt UIGEA-laki astui voimaan vuonna 2006, PokerStars teki muutaman muun yhtiön ohella päätöksen jatkaa pelien tarjoamista amerikkalaisille asiakkaille. Kun PartyPoker ja valtaosa muista kilpailijoista poistuivat vapaaehtoisesti maailman suurimmalta pokerimarkkinalta, kukoksi lainvastaiselle tunkiolle jäänyt PokerStars nousi ylivoimaiseksi markkinajohtajaksi. Kun yhdysvaltalaisviranomaiset jäädyttivät vastoin maan lakeja toimineiden sivustojen domainit Mustan perjantain yhteydessä vuonna 2011, muun muassa PokerStarsin, Full Tilt Pokerin ja Absolute Pokerin johtohahmot joutuivat syytteisiin.

Toisin kuin asiakkaidensa rahat erinäisten pyramidihuijausta muistuttavien kuvioiden myötä kadottaneet Full Tilt Poker ja Absolute Poker, Scheinbergin johtama PokerStars maksoi yhteistyössä viranomaisten kanssa asiakkaidensa jäädytetyt varat nopeasti takaisin. Vuoden 2012 puolelle venyneiden neuvottelujen jälkeen PokerStars teki Yhdysvaltojen hallituksen kanssa lopulta sopimuksen, jonka ehtoihin kuului 731 miljoonan dollarin rangaistusmaksu. Osana sopimusta PokerStars osti myös Full Tilt Pokerin ja palautti yhtiön vanhoille asiakkaille 184 miljoonan dollarin edestä kadotettuja varoja. Lisäksi Scheinberg joutui luopumaan virallisesta roolistaan PokerStarsilla. Kun Scheinberg halusi myydä yhtiönsä vuonna 2014 David Baazovin johtamalle sijoittajaryhmittymälle 4,9 miljardilla dollarilla, tämä joutui tekemään kaupat Mark-poikansa kautta.

Edellämainittu sopimus koski kuitenkin PokerStarsia yhtiönä, ei Scheinbergia henkilökohtaisella tasolla. Vaikka Scheinberg noudattikin viranomaisten kanssa tekemäänsä sopimusta, PokerStars luopui Mustan perjantain jälkeen Yhdysvaltojen markkinoista ja Scheinberg vieläpä itse yhtiöstä, tämän henkilökohtaiset syytteet jäivät edelleen voimaan. Scheinberg oli vältellyt syytteisiin vastaamista pysyttelemällä poissa Yhdysvalloista aina antautumiseensa asti.

Scheinberg saa odottaa tuomionlukua vapaalla jalalla maksettuaan miljoonan dollarin takuumaksun ja luovuttuaan molemmista passeistaan.

Lähteet: Forbes, Justice.gov, Pokernews, Cardschat.