Selvitys: Näin korona vaikuttaa urheiluvedonlyöntiin ja livepokeriin

Kun Pokerisivut helmikuun alussa spekuloi WSOP:n peruuntumisella koronaviruksen takia, uhka ei vaikuttanut vielä kovin todennäköiseltä. Epidemia jylläsi vasta Kiinassa, ja harva osasi odottaa, millaiset vaikutukset pandemialla lopulta olisi suomalaistenkin arkielämään. Viimeistään viime päivien jälkeen useimmille lienee selvää, että COVID-19 on valitettavasti riesanamme vielä pitkään.

Pokerisivut jättää itse viruksesta ja siihen varautumisesta tiedottamisen ammattilaisille (linkkejä artikkelin lopussa), mutta tässä artikkelissa pyritään vastaamaan pokerinpelaajia ja urheiluvedonlyöjiä kiinnostaviin kysymyksiin esimerkiksi WSOP:n, liveturnaussuunnitelmien ja NHL-kausivedonlyöntien suhteen.

Järjestetäänkö WSOP tänä kesänä?

WSOP on toistaiseksi ilmoittanut ainoastaan seuraavansa tilannetta. Yhdysvalloissa viime päivinä alkaneiden rajujen suuria yleisötilaisuuksia rajoittavien toimenpiteiden seurauksena WSOP:n peruuntuminen, siirtyminen tai pelaaminen pelkästään netissä alkaa olla melko todennäköistä. WSOP:ta otollisempaa leviämisympäristöä viruksille saa hakea, ja mikäli turnaussarja olisi alkamassa esimerkiksi ensi kuussa, USA:n tartuntatilanteen edelleen pahentuessa WSOP:n olisi vaikea nähdä käynnistyvän normaalisti.

WSOP:lla ei luultavasti ole minkäänlaista kiirettä tiedottaa päätöksestään, ja bisnespuoli huomioiden järjestäjät haluavat varmasti katsoa viimeiseen asti, josko tapahtuman saisi sittenkin järjestettyä. Toimituksen näkemys on, että mitään lento- tai hotellivarauksia tulevan kesän WSOP:ta varten ei tällä hetkellä kannata tehdä. Kannattaa myös huomioida vallitseva lentokielto Euroopasta Yhdysvaltoihin, jota saatetaan jatkaa ilmoitettua pidempään.

Twitter-vedonlyöntien perusteella WSOP:n siirtymistä tai peruuntumista pidetään tällä hetkellä noin 55-prosenttisena suosikkina. Vielä muutama päivä sitten arvio oli vain 25 prosenttia.

Voidaanko WSOP järjestää kokonaan netissä?

Kyllä, mutta lainsäädännöllisistä syistä suomalaisilta osallistuminen vaatisi silti matkustamista Yhdysvaltoihin, jotta tilin WSOP.com-verkkoon saa avattua. Teoriassa turnaussarja voitaisiin toki järjestää sarjaa sponsoroivan 888pokerin kansainvälisessä verkossa, mutta tuolloin ulos jäisi järjestäjämaa Yhdysvallat, mihin WSOP tuskin suostuu. Toimituksen näkemyksen mukaan on äärimmäisen epätodennäköistä, että ainakaan tulevana kesänä netti-WSOP:ta pääsisi Suomesta käsin pelaamaan.

Olen voittanut satelliitista lipun tulevan kesän WSOP Main Eventiin. Mitä tapahtuu, jos turnaus perutaan?

Turnausta sponsoroiva 888poker ei ole asiasta tiedotetta julkaissut, mutta melko varmasti lippu joko siirtyy seuraavaan WSOP Main Eventiin tai pelaajille annetaan mahdollisuus ottaa palkinnon arvo rahana.

Olen voittanut lipun liveturnaukseen, joka on peruttu tai tullaan perumaan. Mitä lipulleni tapahtuu?

Sivustot eivät pääosin ole vielä tiedottaneet käytännöistään. Tietoa eri festivaalien peruuntumisesta on alkanut ryöpsähtelemään vasta aivan viime päivinä, ja monella järjestäjällä saattaa mennä jokunen päivä organisointipuolessa. Oletettavasti kaikki nettisatelliitteja järjestäneet operaattorit antavat pelaajille mahdollisuuden siirtää lippunsa tulevaan samansuuruiseen turnaukseen tai mahdollisesti vaihtaa sen arvon turnausdollareiksi, nettiturnauslipuiksi tai rahaksi. Kannattaa olla suoraan yhteydessä sen sivuston asiakaspalveluun, josta lippu on voitettu. Suurten toimijoiden kohdalla riski sille, että lippu jäisi käyttämättä ilman hyvitystä lienee hyvin minimaalinen, ja sopuratkaisun löytymisen suhteen voi olla turvallisin mielin. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti olla itse yhteydessä sivustoon, mikäli sähköpostia ei kuulu.

Olen jo varannut lennot ja/tai hotellit tulevan kesän WSOP:hen tai muuhun liveturnaukseen. Voinko saada rahani takaisin, mikäli reissu peruuntuu?

Riippuu lento- ja hotellivaraustesi sekä matkavakuutuksesi ehdoista. Asia kannattaa ehdottomasti tarkistaa itse, mutta yleisluontoisesti ainakin perusmatkavakuutusten suhteen korvausten saaminen voi olla hankalaa. Toimituksen käsityksen mukaan korvauksia myönnetään yleisimmin tilanteissa, joissa matka peruuntuu oman sairastumisen takia, tai mikäli lennot perutaan matkanjärjestäjän toimesta (esimerkiksi Trumpin asettama maahantulokielto Yhdysvaltoihin Euroopasta lennettäessä voisi mahdollisesti olla tällainen asianhaara). Kaikki on lopulta kuitenkin aina kiinni henkilön vakuutusehdoista ja vakuutuskiemurat ovat poikkeuksetta sen verran monimutkaisia, että kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä suoraan vakuutusyhtiöön.

Hotellien ja AirBnb-varausten kohdalla kannattaa ensi tilassa selvittää ilmaisen peruutuksen viimeinen päivämäärä. Esimerkiksi Hotels.comilla tarjoushintaiset varaukset ovat usein sellaisia, joita ei voi peruuttaa, mutta normaalihintaisissa varauksissa ilmainen peruutus on usein tarjolla tiettyyn päivämäärään asti. Viimeinen peruutuspäivämäärä saattaa olla kuukauttakin ennen matkaa, eli varaus kannattaa tarkastaa ensi tilassa!

Hotellit voivat myös halutessaan hyvittää huoneen hinnan tai osan siitä harkintansa mukaan. Asiasta päättävät hotellit itse, ei varaussivuston henkilökunta. Toimituksen kokemuksen mukaan etenkin pienemmät hotellit antavat usein tehdä peruutuksia myös hotelleihin, jotka näkyvät varaussivulla olevan vailla peruutusmahdollisuutta, kunhan hotelliin on itse puhelimitse yhteydessä. Päätös on usein suoraan sen työntekijän harteilla, joka puhelimeen vastaa, joten asioimiseen kannattaa käyttää nimenomaan puhelinta: On helpompaa kieltäytyä palauttamasta rahoja sähköpostitse kuin puhelimitse. Las Vegasin suurten hotellien kohdalla palautuksien saaminen voi olla vaikeampaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

AirBnb-asuntovarauksissa päätös jää vastaavasti asuntoa vuokraavan henkilön harteille. Mikäli päätät jättää matkasi väliin, maksaa vaivan ainakin kysyä, josko peruutus onnistuisi ehdoista huolimatta. Vuokraaja voi halutessaan hyvittää asunnon hinnan tai osan siitä, vaikka varauksen ehdot eivät sitä sallisi. Joissain varauksissa ehtoihin saattaa myös sisältyä ilmainen peruutus tai peruutus esimerkiksi osittaista maksua vastaan, kunhan peruutus tehdään ennen tiettyä päivämäärää. Kannattaa siis tarkastaa varauksen ehdot!

Lennoissa harvemmin on sellaista peruutusturvaa, joka ilman lääkärintodistusta auttaisi saamaan hyvityksiä. Pienenä hopeareunuksena käyttämättömistä lennoista saa kuitenkin takaisin lentokenttäveron, joka pitää anoa suoraan lentoyhtiöltä. Pyytämättä veroa ei saa takaisin. Lisätietoa käytännöstä löytyy täältä.

Harkitsen lähteväni lähiviikkoina liveturnaukseen, jota ei ole vielä peruttu. Kannattaisiko nyt ostaa halvat lennot ja lähteä?

Ulkoministeriön tänään julkaiseman tiedotteen mukaan kaikkea matkustamista ulkomaille kannattaisi tällä hetkellä välttää, eli kotona pysyminen on enemmän kuin suositeltua jo terveyssyistä. Lisäksi mitään takeita ei ole, että vielä peruuttamaton liveturnaus pelattaisiin loppuun. Viimeksi tänään pelaajia ympäri Eurooppaa houkutellut WPT Deepstacks Amsterdam laitettiin normaalisti käyntiin, mutta turnaus keskeytettiin ensimmäisellä tauolla ja koko festivaali peruutettiin. Tämän hetken trendi yleisötapahtumien rajoittamisen suhteen on kehittymässä siihen suuntaan, että peruutuksia on edessä vielä paljon. Liveturnauksia tulee riittämään tulevaisuudessakin niin paljon kuin vain jaksaa pelata, ja kannattaa miettiä, onko tarvetta suunnata pelaamaan juuri nyt pandemian jyllätessä pitkin Eurooppaa.

Olen voittanut lipun parin viikon päästä pelattavaan liveturnaukseen, jota ei ole vielä peruttu. En haluaisi matkustaa paikalle, voinko saada lippuni rahana?

Ota välittömästi yhteyttä sen sivuston asiakaspalveluun, josta olet turnauslippusi voittanut. Mainitse, että et halua matkustaa koronaviruspandemian vuoksi, ja että kotimaasi ulkoministeriö on suositellut välttämään matkustamista. Loppu on sivustosta kiinni, mutta lienee ainakin aika hyvät mahdollisuudet, että lipun siirtäminen myöhemmin järjestettävään vastaavaan turnaukseen onnistuu. Mitä aikaisemmin otat yhteyttä sivustoon, sitä parempi.

Mitä kaikkia liveturnauksia on jo peruttu?

Lista päivittyy koko ajan, mutta ainakin seuraavat maalis-toukokuun pokerifestivaalit on peruttu tai siirretty vielä määrittelemättömään ajankohtaan:

WPT Deepstacks Amsterdam
WPT Barcelona
Irish Open
Bounty Poker Tour Tallinna
Coolbet Open Tallinna
Lex Live Lontoo
Road to PSPC Hampuri
Road to PSPC La Grand Motte
Road to PSPC Madrid
Winamax Poker Tour Grand Final Madrid
Golden Million Marrakech
Siege of Malta (huom: ei siis Battle of Malta)
Malta Poker Championship
WPT Vietnam
WPT Taiwan
US Poker Open
888poker LIVE Bukarest
Netbet Open Craiova
Unibet DeepStack Open Aix en Provence
WPT Deepstacks Maryland
WPT Deepstacks European Championship
Norwegian Championships
Barriere Poker Tour Ribeauvillé

Minulla on kausivetoja NHL:ään tai NBA:han. Mitä vedoilleni tapahtuu, jos kausi jää pelaamatta?

Sekä NBA että NHL tiedottivat tänään, että sarjojen kaudet on toistaiseksi keskeytetty. NHL on ohjeistanut seuroja pitämään kotihallinsa auki ja varattuina heinäkuun loppuun asti, ja tällä hetkellä liigan vaihtoehtoina vaikuttaisivat olevan kauden keskeyttäminen, noin kuukauden tauko jolloin kautta jatkettaisiin (mahdollisesti tyhjille katsomoille) huhti-toukokuussa sekä runkosarjan keskeyttäminen ja pelien jatkaminen kesällä suoraan playoffeista tämänhetkisten tilanteiden perusteella.

Toimituksen käsityksen mukaan sekä pelaaja- että kausivedoissa on tyypillisesti minimimäärä pelattuja otteluita, jotta vedot huomioidaan. Joukkuevetojen (pistemäärä, H2H, playoffeihin pääseminen, divisioonan voittaja, jne) kohdalla rajat ovat usein niin lähellä täyttä kautta, että mikäli runkosarjoja ei enää jatketa, kausivedot saattavat raueta. Tällöin panokset palautettaisiin kaikkien, paitsi jo ratkenneiden vetojen osalta. Pelaajavetojen kohdalla puolestaan vaadittavat pelimäärät saattavat olla täynnä, ja on ilmeisesti mahdollista, että esimerkiksi pistemäärien over/under-vedot ja maalikuningasvedot käsitellään tämänhetkisten tulosten perusteella. Koska NHL- ja NBA-kausia ei ole vielä virallisesti peruttu, vetojakaan tuskin perutaan, ennen kuin lopullinen peruuttamispäätös on tehty. Vedonvälittäjät saavat samalla lisää aikaa pohtia, miten vedot voitaisiin ratkaista mahdollisimman reilusti kaikkien osapuolien kannalta. Kokonaisuutena tilanne on niin ennennäkemätön ja vedonvälittäjillekin haastava, että monenlaisiin vaihtoehtoihin kannattaa varautua. Ei siis kannata vielä tuulettaa, mikäli veikkasit esimerkiksi Leon Draisaitlin NHL-pistepörssivoiton puolesta — on ainakin mahdollista, että koko veto vielä raukeaa. Edellämainittu vastaa muutenkin ainoastaan usean vedonlyöntisivuston yleislinjaa, mutta omalla sivustollasi käytännöt voivat poiketa linjasta radikaalistikin.

Olen lyönyt vetoja tapahtumista, jotka saatetaan peruuttaa (Euroviisut, jalkapallon EM-kisat, jne). Mitä panoksilleni tapahtuu?

Panokset joko palautetaan tapahtuman peruuntuessa sellaisenaan tai vedot pidetään voimassa, mikäli kohdetapahtuman ajankohta on tiedossa. Mikäli kohdetapahtuma siirtyy riittävän kauaksi tulevaisuuteen, kohde oletettavasti perutaan ja panokset palautetaan, jolloin tulevaa tapahtumaa varten avataan uusi kohde.

Olen tottunut viettämään aikaa yleisötapahtumissa, mutta nyt koronaohjeiden takia pitäisi istuskella iltoja kotona. Missä voin katsoa Suomen kovimpia ilmaisia pokeristriimejä?

Pokerisivujen Twitch-kanavalla näet ilmaiseksi huipputason pokeria asiantuntevien striimaajiemme kommentoimana viikon useimpina iltoina!

Linkkejä koronavirukseen liittyen:
Maailman terveysjärjestön tiedotteet
WHO:n koronavirusohjeistus
THL:n koronavirusohjeistus
Live-statistiikkaa viruksen leviämisestä
Ulkoministeriön matkustusohjeistus
Aki Pyysing: Korona iskee pokeriinkin
Sijoitustiedon koronakeskustelu

Tämä artikkeli on kirjoitettu monien olettamusten perusteella, sillä virallista tietoa esimerkiksi kausivetojen tai WSOP:n kohtalosta ei ole vielä saatavilla. Artikkelin näkemykset eivät edusta Pokerisivujen tai sen yhteistyökumppanien virallista kantaa. Turnauslippuja ja matkajärjestelyjä koskevissa asioissa kannattaa aina olla yhteydessä järjestäjätahoihin. Mikäli sinulla on kysyttävää koronaviruksesta, valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee suomalaisia arkipäivisin kello 8-21 ja lauantaisin kello 9-15 numerossa 0295 535 535. Mikäli epäilet saaneesi koronavirustartunnan, älä poistu kotoasi vaan ota puhelimitse yhteyttä asuinalueesi terveydenhuoltoon. Esimerkiksi Helsingissä voit soittaa tartuntaa epäillessäsi koronavirusneuvontanumeroon 09 310 10024, mistä ohjeistetaan eteenpäin.  Älä siis lähde omin päin esimerkiksi terveyskeskukseen!