Euroopan vanhin kasino konkurssin partaalla

Euroopan vanhimmaksi kasinoksi itsensä julistanut, suomalaisillekin mm. EMOP-turnauksista tuttu Casino di Campione Italian ja Sveitsin rajalla on matkalla lopulliseen konkurssiin.

Kasino avattiin Italian hallituksen toimesta vuonna 1917, jolloin sitä käytettiin tietojen keräämiseen ulkomaalaisilta diplomaateilta. Kasino oli pinta-alaltaan Euroopan suurin.

Kasino uudistettiin vuonna 2007 käytännössä täysin. Sveitsiläisarkkitehti Mario Bottan suunnittelema uusi kompleksi kattoi yhdeksän kerrosta ja 55 000 neliömetriä.

Lugano-järven rannalla lepäävä kasino on kuitenkin velkaantunut pahasti, sillä sen talous on jo 73 miljoonaa euroa pakkasen puolella. Kasino on ollut selvitystilassa viime kesästä lähtien, ja sen kohtalo ratkennee lähipäivinä comolaisessa oikeusistuimessa käytävissä neuvotteluissa. Jos ja kun kasinon taloutta ei saada elvytettyä, se nielaissee mukanaan koko 2000 asukkaan Campionen kylän. Kasinon velkojiin kuuluu nimittäin lukuisia kylän yrityksiä palolaitoksesta (!) lähtien.

”Kaupunki on luhistumaisillaan”, kommentoi paikallinen teknikko Fiorenzo Dorigo The Telegraph -lehdelle. ”Tämä koskettaa kaikkia sektoreita taksiyrittäjistä leipomoihin, jotka toimittavat kasinolle leipää.”

Lehden mukaan lähes 500 työntekijää eli neljäsosa kaupungin asukkaista on ollut palkatta viime heinäkuusta lähtien.

Casino di Campionessa on pelattu EMOP-sarjan lisäksi myös Unibet Openia.

Mikäli Casino di Campione pysyy suljettuna, Euroopan suurimmaksi kasinoksi nousee Monacossa sijaitseva Casino de Monte Carlo.


Lähde: The Telegraph.

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit