Kevin Roster pelaa viimeistä kertaa WSOP:ssa: "Minut olisi voitu pelastaa"

Las Vegasista lähtöisin olevien jatkuvien bad beat -somepäivitysten tasainen pulputus on vuodesta toiseen varma merkki World Series of Pokerin pyörimisestä täydellä teholla. Viime päivinä bad beat -päivitysten suhteen on kuitenkin ollut normaalia hiljaisempaa. Syynä on Kevin "Racks" Rosterin tarina, joka asettanut monelle WSOP:ssa joka vuosi pelaavalle asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Tämän kesän WSOP on nimittäin Rosterille viimeinen.

35-vuotias perheenisä sai kuulla toukokuun 20. päivänä lääkäriltään, että tällä on elinaikaa enää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Rosterilla diagnosoitiin vuonna 2017 sarkooma eli harvinainen syövän muoto, joka ilmestyi tämän jalkaan pienen patin muodossa. Kemoterapiasta, leikkauksesta ja lopulta jalan amputoimisesta huolimatta syöpä on levinnyt peruuttamattomasti ympäri Rosterin kehoa.

Pokeria harrastava Roster on parasta aikaa Las Vegasissa paitsi pelatakseen vielä kerran suosikkipeliään estradeista suurimmalla, myös tärkeän tehtävän takia: Roster haluaa levittää tietoisuutta sarkoomasta. Rosterista onkin tehty viime päivinä juttuja jopa Yhdysvaltojen valtamedioissa.

Roster pelaa WSOP:ssa paidassa, jonka etupuolella lukee "Minut oltaisiin voitu pelastaa". Roster on kertonut pokerimedioille, että tämän diagnoosi viivästyi aikanaan kuukausilla lääkärien tietämättömyyden vuoksi. Roster kertoi mm. Pokernewsille katuvansa sitä, ettei vaatinut enempää testejä vaan uskoi lääkäreitä, jotka taas eivät edes tienneet mikä sarkooma on.

"Minut olisi voitu pelastaa 200 dollarin toimenpiteellä. Jos huomaat epänormaalin patin kädessäsi tai jalassasi, yksinkertainen biopsia voi pelastaa sinutkin."



Roster pelasi ennen nettipokerin Mustaa perjantaita jopa ammattilaisena. Sittemmin mies perusti oman bisneksen -- jonka pyörittämisen Roster on siirtänyt jo vaimolleen.

"Pokeri oli silloin hyvin erilaista", Roster kertoi Pokernewsille. "Ihmiset tiesivät (strategiasta) silloin paljon vähemmän, mutta nykyään pelit ovat paljon kovempia. En pidä itseäni huippupelaajana tai mitään sellaista, mutta pärjäsin aikanaan melko hyvin midstakes-peleissä."

WSOP:ssa Roster toivoo pärjäävänsä myös siksi, että tämä voisi jättää yhdeksänvuotiaalle pojalleen pesämunan tulevaisuutta varten. Matkalla Rosteria on tarjoutunut auttamaan vuoden 2012 WSOP Main Event -voittaja Greg Merson, joka lupautui ostamaan Rosterin sisään tämän vuoden $10,000 Main Eventiin.



Roster taistelee kuitenkin myös aikaa vastaan. Main Eventiin on vielä kuukauden päivät, ja Rosterilla ei pahimmassa tapauksessa ole enää niin kauaa elinaikaa.

"Voisin istua kotona ja surkutella kohtaloani, mutta päätin tulla sen sijaan WSOP:hen ja elää elämääni niin kuin tähänkin asti", Roster kertoi medialle. "Olen suurimman osan ajasta enemmän tai vähemmän oireeton ja kohtuullisessa kunnossa, ellei lasketa hengitysvaikeuksia. Toivon vain selviytyväni WSOP:n loppuun, ja sen jälkeen niin kauas pidemmälle kuin vain mahdollista, kunnes elämä ei ole enää elämisen arvoista."

Roster on muuttanut asuinpaikkaa virallisesti kotiosavaltiostaan New Jerseystä eutanasian sallivaan Kaliforniaan, jonne mies aikoo suunnata WSOP:n jälkeen viimeisiä hetkiään varten.

"Haluan ryöstää syövältä pääpalkinnon", Roster kertoi WHYY.orgille. "Haluan päättää elämäni omilla ehdoillani enkä kärsiä turhaan."

Twitterissä aktiivinen Roster on tarjonnut Rion tuhansille pokerinpelaajille paitsi ihailtavaa elämänasennettaan, myös perspektiiviä pelipöytien ei-toivottuihin tapahtumiin reagoimiseen.

"On helpompaa ottaa vastaan bad beateja pöydissä, kun tilanne on tämä. Huonokaan päivä pöydissä ei ole kovinkaan paha kokonaistilanteeseeni peilaten. Yritän muistuttaa pelaajia tästä, mutta he eivät aina halua kuunnella höyrytessään bad beateista."

Roster pitää myös blogia, jossa tämä kirjoittaa sairaudestaan suorasukaiseen tapaansa. Suomessa sarkooma on ollut viime päivinä tapetilla mediapersoona Janni Hussin tiedotettua sairastumisestaan tautiin.

Luettavaa:
Rosterin blogi
Sarkooma (Wikipedia)
Pehmytkudossarkooma (Terveyskirjasto)

 

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit