PartyPoker kielsi apuohjelmat, käteispeleihin 100 BB:n sisäänostot

PartyPoker on kieltänyt sivustollaan HUDit ja vastaavat apuohjelmat täysin. Valvoakseen apuohjelmakieltoa pelaajat eivät saa Partyn ohjelmistosta ulos käsihistorioitaan enää lainkaan. Sivusto on pakottanut pelaajat myös vaihtamaan aliaksensa uusiin.

Uudistusten taustalla on PartyPokerin halu estää tietojen keräämistä pelaajistaan ja suojella täten eritasoisia asiakkaitaan. Aliasten vaihtuessa pelaajien vanhoilta nimimerkeiltä keräämät jopa miljoonien käsien tietokannat muuttuivat arvottomiksi, eikä esimerkiksi pelaajien turnaustuloksia Sharkscopen kaltaisilla saiteilla voi enää käyttää hyödyksi päätöksenteossa. Käsihistorioiden puuttuminen taas estää pelaajia käyttämästä HUDien kaltaisia työkaluja tai analysoimasta vastustajiensa peliliikkeitä jälkikäteen tietokantojen avulla.

Uudistus on herättänyt paitsi kehuja (apuohjelmien poistuminen johtanee lähes väistämättä pelien pehmentymiseen), myös jonkin verran vastustusta. 2+2-foorumeille pitkän keskusteluketjun avanneilla tracking-ohjelma Holdem Managerin edustajilla on toki bisnesmielessä oma lehmä ojassa, mutta yhtiö nosti tapetille myös monia pelaajia huolettavan asian: Kun käsihistorioita ei pysty lataamaan, vastuu mahdollisten kolluusio- ja huijaustapausten havaitsemisesta jää täysin PartyPokerin harteille. Pelaajat ja näiden omatoimisesti tekemät tietokanta-analyysit ovat vuosien saatossa olleet kriittisessä roolissa monien huijausrinkien paljastumisessa.

Pokerfusen mukaan uudistukset eivät jää pelkästään tähän, vaan vielä kesäkuun lopussa PartyPoker on lanseeraamassa kaikkiin käteispelipöytiinsä 100 ison blindin suuruisen vakiosisäänoston. Lyhyellä stäkillä rinkiin liittyminen muuttuu siis kokonaan mahdottomaksi.

Pokerfuse spekuloi, että myös vakiosisäänostosysteemin taustalla lienee viihdepelaajien suojeleminen. Kun pelaajat voivat ostaa sisään vain 100 BB:llä, pelaajat eivät voi enää shotitella liian isoilla tasoilla pikkustäkkeineen hakemassa tuplaa tai kuittia. Lisäksi uudistus estää luonnollisesti shortstäkkäyksen (muita pienemmällä stäkillä pelaava saa ringissä etua siitä, että lyhyen pinon voi sujauttaa sisään sivupottiin ja saada merkkinsä moninkertaisesti takaisin isompien stäkkien pelatessa toisiaan ulos pääpotista).

Pokerfuse siteeraa jutussaan myös PartyPokerin taustalla häärivää Rob Yongia, jonka mukaan sivustolle on tulossa lähikuukausien aikana vielä lähes 50 erilaista uudistusta, joiden tavoitteena on tehdä sivuston käteispeleistä ”mahdollisimman eettisiä ja luotettavia”. PartyPoker aikoo mm. pakottaa high stakes- ja heads-up -pelaajansa pelaamaan omilla nimillään nimimerkkien sijaan.

PartyPokerin uudistuneita pelejä pääset testaamaan täältä!


Lähde: Pokerfuse.

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit