Piinapenkissä Janne Juutilainen: "Phil Galfond on todella fiksu kaveri"

PokerStarsin kovimpia Omaha-pelejä vuosikausia nimimerkillään ”Durian” tuhonnut Janne Juutilainen ripusti 15 vuoden ammattilaisuran jälkeen hupparinsa naulaan ja siirtyi energiakookosvesibisnekseen. Ennen eläkkeelle pääsemistä Juutilainen joutui kuitenkin Pokerisivujen Piinapenkkiin grillattavaksi muun muassa Phil Galfondista, startup-sijoittamisesta, Patrik Antoniuksesta ja pokeriammattilaisen unirytmeistä.


Tervetuloa Pokerisivujen Piinapenkkiin! Ilmoitit jokin aika sitten lopettavasi päätoimisen pokerinpelaamisen 15 vuoden uran jälkeen. Aloitetaan kuitenkin alusta: Miten päädyit pokerin pariin?

”15 vuotta pokerinpelaamista päätulonlähteenä tuli tosiaan täyteen, mutta korttia olen pelannut jo paljon kauemmin. Olimme aikoinaan samassa tennisvalmennusryhmässä mm. Patrik Antoniuksen kanssa, ja aloimme pelaamaan sököä tennisseuran porukoissa porukoissa jo joskus 13-14-vuotiaana. Ei kenelläkään tietenkään oikeasti mitään rahaa ollut, mitä nyt oltiin kotoa saatu jotain markkoja mukaan. Olen tuntenut Patrikin siis ihan lapsesta asti. Olimme myöhemmin voittamassa Patrikin kanssa tenniksessä miesten joukkue-SM-pronssia, ja minulla on myös kaksinpelistä alle 18-vuotiaiden SM-hopea ja alle 19-vuotiaista sekä pronssi että hopea.

Meillä oli satunnaisesti myös kotipelejä; välillä pelasimme tosi tiheään, ja välillä saattoi olla kuukausikin taukoa. Yläasteella meillä pyöri korttirinki myös koulussa. Ruotsinopettajallamme oli korttipakkoja takavarikossa melkoinen läjä, koska aina piti hommata uudet heti kun edelliset otettiin pois.

Enemmän aloimme pelaamaan, kun olin itse 16-17-vuotias. Jotkut kavereistani olivat vuoden tai pari vanhempia, ja päässeet siten jo ihmettelemään meininkiä Helsingin vanhalle kasinolle ja katsomaan mitä pokeripelejä siellä pelataan. Kasinon takanurkassa kaukana potentiaalisten uusien pelaajien näköpiiristä oli väännetty Omahaa, ja selvitimme jostain pelin säännöt. Kun ne oli opittu, aloimme pelaamaan Omahaa kotipeleissämme. Hauskaa kyllä, samaan aikaan emme käytännössä edes tienneet Texas Hold'emin olemassaolosta – Omaha valikoitui peliksemme puhtaasti siksi, että sitä satuttiin pelaamaan kasinolla tuohon aikaan. Vuosi oli ehkä 1997 tai 1998, ja tuolloin oli myös hyvin vaikea löytää netistä mitään informaatiota pokeripeleistä. En myöskään muista, oliko kaikilla edes kotona vielä nettiä, ehkä joku lankamodeemi.”

Missä vaiheessa löysit nettipokerin pariin?

”Pelasin nettipokeria ensimmäisiä kertoja Pokerroom.comilla oikeastaan heti, kun täytin 18 vuotta. Meillä oli kotona iMac, ja ainoa sillä laitteella toimiva saitti oli PokerRoom. Siellä sai testailla freerolleja, ja ne toimivatkin ensikosketuksenani nettipokeriin. Jossain vaiheessa siirryin myös muille sivustoille kuten Paradise Pokerille. PokerStarsillekin tein tilin melkein heti sivuston avattua ovensa. Pelasimme edelleen myös aika paljon kotipelejä, ja välillä peleissämme kävi myös vieraileva sankari nimeltä Ilari Sahamies. Pate tunsi Ilarin biljardikuvioista, ja Ilari oli hyvin innokas pelimies. Vaikka Ilari on minua pari vuotta nuorempi, muistaakseni se oli nimenomaan hän, joka ensimmäisenä meistä breikkasi ja rupesi pärjäämään kasinon peleissä – jopa ennen Patrikia. Pate oli sitten seuraava, ja yksi kerrallaan muutkin porukastamme alkoivat pikkuhiljaa pärjäämään viimeistään nettipuolella.

Mieleeni tulee muuten noista kotipeleistä eräs jako Sahamiestä vastaan. Ilari oli jo pärjännyt jonkin verran kasinolla, ja minulla oli Omahassa K6xx:lla täyskäsi 66K-boardiin ilarin KKxx:ää vastaan. Survoimme siinä edestakaisin, ja ajattelin käden jälkeen että olipa ihan kauhea biitti, miten ihmeessä sillä voi olla isompi täyskäsi. Ilari kommentoi jaon jälkeen jotain siihen tyyliin, että ei tuolla voi painaa edestakaisin, minulla on kädessä tosi usein kongit. Nykypäivänä tämä olisi toki ihan peruskauraa, mutta silloin sitä ei vielä hahmottanut mitenkään. Silloin ajattelin että okei, täyskättä ei tule kauhean usein, joten jos täyskäden saa niin sitten tungetaan pottiin kaikki mitä löytyy ja kaivetaan vaikka taskusta lisää.”

Ainakin sait tuon oppitunnin varsin aikaisessa vaiheessa uraasi. Olitko siis osallisena kasinon vuosituhannen vaihteen legendaarisessa ringissä, jossa 2000-luvun kaksi kovinta suomalaisammattilaista tekivät nousujaan?

”En ollut silloin vielä vakkaripelaajia, vaan Ilari ja Pate ehtivät käydä jonkin aikaa kasinolla ennen kuin itse saavutin mainittavaa menestystä. Jonkin verran kävin tosin pelaamassa halvimpia viikkoturnauksia. Ja silloin tällöin kun oli tarpeeksi rahaa, pääsin myös tekemään laukauksen käteispeleihin tasan yhden sisäänoston rollilla. Siinä saattoi vähän all-ineissä jännittää, kun tiesi että rebuyhin ei olisi varaa.”

Aloit lopulta itsekin menestymään kunnolla pokerissa. Oliko urasi alussa mitään tiettyä hetkeä, jolloin palaset loksahtivat kohdalleen?

”Aika pitkään se lopulta otti. Toki valtaosa peleistäni oli kotipeleissä, mutta ei se netissäkään ihan sormia napsauttamalla lähtenyt. Ensimmäinen peli, jossa rupesin pärjäämään netissä oli Fixed Limit Hold'em. Se oli silloin netissä vielä paljon suurempi peli kuin No Limit. Muistaakseni PokerStarsillakin suurin Omaha-pöytä oli vain $3/$6, ja monella muulla saitilla suurimmat PLO- ja NL-pelit olivat vieläkin pienempiä. Kyllä se Fixed Limitissäkin otti aikansa, mutta kun tajusin tiettyjä juttuja, pelaaminen oli lopulta aika tasaista nousukiitoa. Sekin auttoi, että Pate oli alkanut pärjäämään, ja pääsin katsomaan hänen pelaamistaan ja poimimaan omaan peliini muutamia juttuja häneltä. Siitä tuli limittiholdemiin tiettyjä ahaa-elämyksiä. Sitten kun näitä tiettyjä asioita oli tajunnut ja yhdistellyt, tuli sellainen fiilis että nyt tämä muuten lähti kulkemaan. Silloin ei juuri muuta tehnytkään mieli tehdä kuin pelata pokeria.

Kotipelimme kuolivat muuten myös siihen, kun jätkät alkoivat pärjäämään netissä – miksi pelaisimme keskenämme, kun muuallekin pääsee voittamaan oikeaa rahaa? Viimeiset pelimme olivat sellaisia, ettei kellään ollut oikeasti rahaa pelata niitä. Nostimme blindeja koko ajan niin, että kuusi seitsemästä pelasi velaksi. Kyllä ne sitten lopulta maksettiin, mutta jonkin aikaa siinä kesti, että ne saatiin hoidettua. Olin itsekin varmaan toista vuotta velkaa Patelle viimeisistä kotipeleistämme.”

Pelasit siis intohimoisesti pokeria jo täyttäessäsi 18. Päädyitkö koskaan opiskelemaan itsellesi ammattia tai ns. oikeisiin töihin?

”Täytin 18 vuonna 1999, ja sen jälkeen tuli armeija. Olin myös ainakin yhden kesän varastolla kesätöissä. Sen jälkeen tapahtui oikeastaan kolme asiaa samanaikaisesti. Ensinnäkin sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta, jossa tarkoituksenani oli opiskella tradenomiksi. Toiseksi Seisova Aalto-niminen yhtyeemme voitti bilebändien SM-kisat, ja saimme ohjelmatoimiston myymään keikkojamme. Soitin itse bändissä rumpuja. Se oli ollut ihan vain harrastustoimintaa, mutta yhtäkkiä meillä olikin 50 keikkaa vuodessa. Olimme käytännössä joka viikonloppu jossain. Lisäksi samoihin aikoihin osui nimenomaan se hetki pokerissa, kun pelaaminen lähti kunnolla sujumaan. Bändihommista sai rahaa sen verran, että se kävi muilla sivuduunista opiskelujen ohessa, ja itsekin sain siitä rahaa pokerin kylkeen. Pokeriurani tosin eteni noihin aikoihin aika nopeasti, ja loppuvaiheessa keikoilla ei enää ollut itselleni rahallista merkitystä. Kivaa aikaa se oli silti.”


Kaikkien aikojen ensimmäisessä EPT Deauvillessa vuonna 2005.

Miten koulun kanssa lopulta kävi?

”Kuten arvata saattaa, en saanut koskaan suoritettua yhtään opintopistettä. Koulu jäi pokerin ja keikkailun tieltä hyvin nopeasti, eikä opiskeluihin ole tullut myöskään sittemmin palattua. Nyt vanhempana on tosin välillä tullut sellainen fiilis, että voisin oikeasti mennä opiskelemaan; on niin paljon siistejä juttuja, joista voisin tosissani kiinnostua. On mielestäni tavallaan vähän dorkaa, että niin nuorena pitää tehdä suuria päätöksiä ja sitoutua moneksi vuodeksi opiskelemaan tiettyä alaa. Siinä käy helposti niin, että ajautuu johonkin joka ei loppupeleissä edes kiinnosta niin paljoa, ja siihen jää ikään kuin jumiin. Moni selvästi taistelee sen kanssa, että ei lopulta viihdy ammatissaan, mikä on tietenkin hyvin harmillista.”

Miten kotipelinne muille pelaajille kävi, päätyivätkö hekin ammattilaisiksi?

”Kotipeliemme hahmojen urapoluista saisi hyvän leffakässärin aikaiseksi. Lapsuudenkavereistani Pate on tietysti omassa luokassaan, mitä korttimenestykseen tulee. Minulla taas on ollut erilainen polku, ehkä vähän tasaisempi. Ringistämme melkein kaikki pelasivat jossain vaiheessa ammatikseen vähintään joitakin vuosia. Monelle kävi toki niin, että he pelasivat pokeria jonkin aikaa ja kävivät sitten myöhemmin koulun tai päätyivät päivätöihin. He siirtyivät muihin juttuihin huomatessaan, etteivät enää pärjää niin hyvin tai että mielenkiintoa pokeriin panostamiseen täysillä ei enää riittänyt. Kaikille pelaaminen ei myöskään lopulta ehkä sopinut, vaikka jossain vaiheessa olisikin mennyt hyvin. Jos Pate on siellä spektrumin toisessa päässä, niin vastakkaisella puolella on sitten ystävä, jolla ei jossain vaiheessa ollut rahaa edes ruokaan. Haitari on siis todella leveä. Kokonaisuutena porukallemme kävi silti varmasti paljon keskivertoa paremmin."

Voisi kuvitella, että tämän päivän peleissä ihan jokainen ei päätyisi ammattilaiseksi asti edes vähäksi aikaa.

”Silloin oli omat, erilaiset haasteensa. Kaikki on kuitenkin aina kiinni siinä ajassa, niin pokerissa kuin vaikka tenniksessäkin – pelit kehittyvät koko ajan, ja kunkin aikakauden haasteet ovat sidottuja pelin kehityskaareen. Oman urani alkuvaiheessa oli aivan helvetin vaikeaa löytää mitään opetusmateriaalia mistään. Kaikki keksittiin itse. Muistan esimerkiksi, kun sain käsiini David Sklanskyn Hold'em for Advanced Players-kirjan limittiurani alussa. Siitä oli kyllä jotain hyötyä itsellenikin, koska kirjan avulla tietyt konseptit tulivat tutuiksi, mutta toisaalta kirjan neuvoma pelityyli poikkesi hyvin paljon siitä, mikä toi parhaan tuloksen nettipeleissä. Haaste oli siinä, että piti sekä omaksua kirjan juttuja että jalostaa niitä edelleen omaan peliin.

On toki myös totta, että pelit olivat noihin aikoihin usein hyvin villejä, jos vain sattui löytämään oikeanlaisen pöydän. Muistan esimerkiksi hauskan jaon Cryptologic-verkon Fixed Limit-pöydästä. Kyseisen verkon limittipeleissä ei ollut mitään cappia lyönneissä, vaan reissuja sai painaa miten monta tahansa. Kerran yksi sankari löi 17-betsin riveriin, toinen kaveri reissasi 18. kerran päälle ja 17-betannut löysi siihen kipin.”

Harva nykypelaaja voi sanoa kokeilleensa 17-bet-bluffia. Oliko rakeback muuten isossa roolissa tuon ajan limittipeleissä?

”Rakeback-homma tuli vähän myöhemmin. Törmäsin koko asiaan ensimmäistä kertaa EPT Deauvillessa turnaussarjan ensimmäisellä kaudella, kun yksi norjalainen kaveri otti rakebackin puheeksi. Sitä ennen en ollut kuullutkaan koko asiasta. Teinkin näiden norjalaisten kautta sitten joitain tilejä, sillä Suomessa ei tainnut olla tuohon aikaan vielä edes ketään rakebackin tarjoajia. Rakeback alkoi yleisesti näyttelemään suurempaa roolia sitten, kun Pokerisivut ja Pokeritieto alkoivat poksahtelemaan, mutta siirryin itse taas samoihin aikoihin netissä Omaha-pelaajaksi.”


Cryptologic-verkon pelejä. Arkistokuva.

Olet siis siitä harvinainen tapaus, ettet ole koskaan pelannut No Limit Hold'emia pääpelinäsi?

”Pitää paikkansa. Toki sitäkin on tullut netissä välillä harjoiteltua, ja olen jonkin verran pelannut myös turnauksia.”

Päädyit lopulta high stakes PLO-ammattilaiseksi. Miten isoa peliä pelasit suurimmillaan vakkarina?

”Minulla oli pitkään todella hyvät tulokset 10/20 PLO:ssa, joka oli monella saitilla isointa mahdollista peliä. Tuntui, että murskasin ne ringit tosi hyvin. 25/50-pelejä löytyi vain parilta saitilta, mutta hyppy niihin peleihin taas ei meinannut onnistua millään. Otin varmaan 5-6 isompaa shottia, joita varten olin laittanut erillisen shottikassan sivuun, ja joka kerta kaikki varatut rahat katosivat 25/50:n syövereihin. Sitten grindattiin taas pienempää. 25/50 on ollut selkeä pääpelini siitä lähtien, kun vihdoin onnistuin vakiinnuttamaan paikkani tasolla vuoden 2007 tienoilla. 50/100 on myös ollut vakiopelinäni, mutta niitä rinkejä on aina pyörinyt vähemmän. 100/200-tasoakin pelasin jonkin aikaa vakkarina, mutta se oli aina melkoinen nemesis-taso. Vaikka pelaajapooli oli jakautunut niin, että 25/50-pelaajat pelasivat myös 50/100- ja 100/200-pöytiä, niin jotenkin 100/200:ssa tuli aina dunkkuun vaikka pärjäsin samojen pelaajien kanssa hyvin kahdella alemmalla tasolla. Luulen, että olen 100/200:aan koko urani ajalta jopa tappiolla. Toki niitä pelejä on ollut huomattavasti vähemmän tarjolla, enkä ole siten pelannut niitä läheskään niin paljon kuin 25/50- ja 50/100-rinkejä. Shotteja olen jonkin verran ottanut myös 200/400:aan, mutta mitenkään vakkarina en sitä tasoa koskaan pelannut.”

Löysit itsesi siis lopulta samoilta tasoilta tenniskaverisi Patrik Antoniuksen kanssa. Päädyittekö ikinä kalistelemaan sapeleita samoissa nettipöydissä?

”Emme hirveästi, tosi harvinaista se oli. Siinä kävi myös vähän hassusti, kun 25/50:n ja 200/400:n väliset tasot kuolivat yhtäkkiä täysin, ja hyppy 25/50:stä seuraavalle tasolle olikin kahdeksankertainen. 200/400 oli itselleni kuitenkin vähän vierasta aluetta, ja tavallaan myös epämukavuusaluetta. Sitten kun pelit vielä kasvoivat Full Tilt Pokerin ja Ivey's Thunderdomen aikoina, niin lopulta oli pitkään tilanne, että vaihtoehtoina oli joko 25/50 tai 500/1000. Full Tiltillä oli siihen aikaan red pro-ammattilaisia, jotka olivat innokkaita pelaamaan mahdollisimman isoa, joten tasoja vain nostettiin ja nostettiin kunnes tilanne oli yhtäkkiä tuo. Ei siinä tehnyt mieli mennä niihin isoimpiin huitomaan – siihen peliin ei monella ollut tarpeeksi suurta pelikassaa. Itse pelasin kuitenkin pääasiassa niin sanotuilla eurosaiteilla, joiden isoin taso oli 25/50. Hyppy siitä 500/1000:aan – ja vielä verollisilla sivustoilla, joita Full Tilt ja PokerStars tuolloin olivat – oli aika älytön. Aloinkin pelaamaan FTP:llä ja Starsilla kunnolla vasta, kun sivustot saivat EU-lisenssit Mustan perjantain jälkeen. Noihin aikoihin valinnanvaraa oli toki ihan eri lailla kuin nykyään – verkkoja oli vaikka miten paljon, ja vaikkei pelannutkaan PokerStarsilla, saattoi saada yhdeksän saittia auki joissa kaikissa pystyi istumaan suoraan 25/50 PLO-pöytään. Sellaista kattausta ei tänä päivänä enää saisi aikaiseksi.”

On mielenkiintoista nähdä, tekevätkö jättisuuret käteispelit jossain vaiheessa paluun nettiinkin. Turnauspokerissahan buy-init nousevat hirveää vauhtia, ja kuusinumeroisen sisäänoston turnauksia järjestetään kuukausittain. Lisäksi kaikenlaiset streamattavat high stakes-käteispelit ovat nostaneet päätään. Maailmassa on selvästi pokerinpelaajia, jotka haluavat pelata mahdollisimman isoa.

”En ole ihan älyttömästi skeneä viime aikoina seurannut, mutta esimerkiksi PartyPokerhan on jo alkanut buffaamaan vähän isompia nettikäteispelejä. 100/200 siellä pyörii ainakin, pyörisikö jopa 200/400:kin? Tämän päivän mittapuulla se on nettiringiksi jo aika isoa. Nykyään pelien käynnistyminen vaatii kuitenkin monesti sen, että rinkiin istuu joku, joka koetaan edes vähän heikommaksi pelaajaksi.”

Tuleeko uraltasi mieleen mitään suuria katumuksen kohteita?

(miettii pitkään) ”Ensimmäinen juttu, joka tulee mieleen liittyy itse asiassa turnaukseen. Kyseessä on oma isoin turnausrahastukseni, jonka sain kun splittasimme WCOOPin $2,100 PLO:n kolmen pelaajan kesken. Siinä oli sellainen hassu tilanne päällä, että rahasijat olivat suunnilleen $200,000 - $150,000 - $100,000, mutta olin niin väsynyt, että heräsin kolme tai neljä kertaa kesken finaalipöydän time bank-ääneen nukahdettuani istualleni. Olin herännyt edellispäivänä kuudelta aamulla, turnaus alkoi myöhään illalla, ja finaalipöytävaiheessa kello oli jotain 11 seuraavana aamuna. Jälkikäteen tuntuu totta kai ihan absurdilta, että turnauksessa on enää muutama pelaaja jäljellä, voitosta saa 200 000 dollaria, ja jätkä vaan nukkuu heräillen aina välillä painelemaan nappuloita. Jälkikäteen harmittelin sitä, että koin olleeni turnauksessa vahvoilla, ja että ilman muuta olisi pitänyt pelata loppuun saakka ilman diiliä. Mutta olin vain niin hirveän väsynyt. Toki kyse oli isoista rahoista, ja Omahan loppupeli menee helposti flippailuksi, mutta sillä hetkellä se ero 100,000 ja 200,000 dollarin välillä ei kuitenkaan olisi ollut niin käänteentekevä – muille pelaajille se taas olisi voinut olla. Sivustaseuraajana tuntuu muutenkin aina vähän antikliimaksilta, että melkein kaikki turnaukset päättyvät aina diiliin. Silti toimin itsekin täysin samoin, vaikka siisteintä juuri olisi ollut se suurimmista rahoista pelaaminen. Käteispelit kun ovat enemmän tasaista painamista; niistä puuttuu turnauspokerin vuoristoratamaisuus.”


Durian $2,100 PLO WCOOPin loppukahinoissa.

Jos uran suurimpia katumuksen kohteita on WCOOPin kolmekätisessä finaalipöydässä tehty diili, voi varmaan todeta että ihan hyvin on mennyt. Minkä verran olet muuten pelannut turnauksia?

”Olen ajatellut turnaukset lähinnä bonuksena, käteispelit ovat aina olleet minulle se selkeä ykkönen. Helsingin kasinon turnausviikoilla on tullut jonkin verran pelattua, ja aika monta vuotta kiersin myös ainakin yhden EPT:n joka vuosi. Master Classics of Amsterdam on ollut myös mielekäs turnausviikko, siellä olen ollut varmaan yhdeksän kertaa. Amsterdamissa on aina ollut hyvät käteispelit, ja järjestelyt toimivat vuodesta toiseen moitteettomasti. Samaa ei voi sanoa kaikista kasinoista. Esimerkiksi Barcelonassa kävimme monta vuotta putkeen, mutta sitten jonain vuonna buumi iski silmille. Emme olleet tottuneet varaamaan mitään turnauslippuja tai sen sellaisia, mutta pelaajamäärän räjähdettyä käsiin ne olisi pitänyt tajuta hommata ennakkoon. Emme päässeet turnaukseen mukaan ollenkaan, satelliittiin oli monen sadan pelaajan jonotuslista, eikä käteispeleihinkään ollut mitään toivoa päästä pelaamaan – jono oli tuntien mittainen, ja järjestelyt klassista eteläeurooppalaista huutamista ja viittomista. Niinpä makasimme koko reissun rannalla, pelasimme nettiä ja kävimme katsomassa jalkapalloa. Sen jälkeen en ole Barcelonassa käynytkään korttia pelaamassa, vaikka kuulemma homma toimii sielläkin nykyään paljon paremmin.”


Kobe-härkää huonepalvelusta ensimmäisellä Vegasin-reissulla vuonna 2005.

Nouseeko tuon WCOOP-diilin lisäksi esiin muuta, mikä jälkikäteen kaduttaisi?

”Monesti kuulee ihmisten harmittelevan, kuinka olisi pitänyt painaa vielä enemmän tunteja sisään buumiaikoihin kun pelit olivat pehmeämpiä. Mielestäni tuo on kuitenkin vähän hölmöä jälkiviisastelua. Kaikki ovat tehneet sillä hetkellä parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jälkikäteen on helppo soimata itseään. En koe, että olisin itse pelannut jotenkin liian vähän, vaikka varmasti olisin voinut pelata vieläkin enemmän. Olen aina halunnut perheen, ja tein jo kauan sitten tietoisen valinnan panostaa siihen. Esikoiseni täyttää nyt 10 vuottta, ja perheeni on aina ollut minulle ykkösprioriteetti. Toki olen aina ottanut pokerin ammattina hyvin vakavasti, mutta se on kuitenkin tullut vasta kakkosena. Jos ajatellaan puhtaasti pokerin näkökulmasta, niin varmasti olen jättänyt EV:tä pöydälle laittamalla muita asioita pokerin edelle. Tilalle on sitten saanut ns. LifeEV:tä.

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, muutin myös oman elämänrytmini niin, että aloin heräämään aikaisin aamulla. Toki joitain poikkeuksia on ollut, jos iltaisin on esimerkiksi pyörinyt erityisen hyvin pelejä, mutta pääosin olen tehnyt pokeriammattilaiselle harvinaisesti töitä aamuisin jo hyvin pitkään. Ehdin urani alkuvaiheessa elää vuosikausia epäsäännöllisissä elämänrytmeissä, ja huomasin varhain aamulla heräämisen myös oman hyvinvointini kannalta paljon paremmaksi ratkaisuksi. Olen näissä rytmeissä paljon virkeämpi.”

High stakes-pelit eivät kuitenkaan pyöri yhtä vilkkaana päiväsaikaan. Luuletko, että unirytmivalintasi on tullut odotusarvomielessä kalliiksi?

”Toki EV:tä on tullut annettua pois, sillä monestihan pelit eivät ole yksinkertaisesti edes pyörineet päivisin. Viime vuosina aamupeleissä on tosin ollut se hyvä puoli, että paljon muita hyviä ammattilaisia ei ole ollut linjoilla samaan aikaan. Pelien käynnistyessä on tiennyt saavansa paikan niistä, koska suurin osa huippuammattilaisista on linjoilla vain iltaisin ja öisin. Etenkin seating scriptien tultua iltaisin ei ole aina ollut mitään toivoa saada paikkaa pelien käynnistyessä. Olen aina ollut halukas taistelemaan paikoista pöydissä, etenkin kun itse en ole mitään scriptejä käyttänyt, mutta paljon on tullut myös pelattua huonoissa ringeissä kautta uran. Näen sen toisaalta myös oppimiskeinona ja vahvuutena, että pystyy pelaamaan myös niitä parhaita vastaan. Starsilla jos olet halukas pelaamaan 3-kätistä parhaita vastaan ja jotain heistä ei huvita pelata, saat pitää pöydän itselläsi ja itseäsi paremmatkaan eivät halua ihan joka kerta tulla hakemaan sitä pöytää pois. Mutta jos pöydässä istuu pelaaja, josta tiedetään että hän ei pelaa ikinä parhaita vastaan, pöytä tullaan ottamaan pois aivan varmasti. Toki viimeisinä vuosina jouduin itsekin siirtymään jonkin sortin pelivalintaan, ja sitä olisi varmaan pitänyt tehdä myös jo aiemmin – ehkä tämä voisi mennä sinne katumuksen kohteisiin. Aggressiivisemmalla pöytävalinnalla ja jättämällä ne huonoimmat pelit kokonaan pelaamatta olisi varmaan tienannut enemmän rahaa. Viime vuosina opin ainakin jättämään ne tiukimmat battlet pois, jos en ollut mentaalisti ihan parhaassa vireessä. Aamurytmeissä henkisesti tikissä oleminen on myös helpompaa kuin jos rytmit ovat ihan sekaisin. Ainakaan itselläni niitä tunteja päivässä, kun pystyy olemaan täysin keskittynyt ja ihan parhaimmillaan ei ole hirveän montaa. Toki pelaamaan pystyy vaikka 10 tuntia, mutta pelin taso on sitten eri asia. Monesti ensimmäiset tunnit menevät hemmetin hyvin, mutta sen jälkeen focus alkaa helposti heikkenemään eikä kertakaikkiaan pysy skarppina mitenkään. Siinä vaiheessa ne kovimmat pelit kannattaa jättää väliin.”


Kuin kaksi marjaa: Durian ja durian.

Seating scriptit ja bumhunttaus ovat tosiaan melkoinen ongelma. Jos olisit PokerStars, miten muuttaisit aulasysteemiä tehdäksesi peleistä mahdollisimman terveellisiä sekä pelaajien että ekosysteemin kannalta?

”Todella hyvä kysymys. Haluan uskoa, että saiteilla on kuitenkin päteviä ihmisiä tekemässä päätöksiä näistä asioista, vaikka toki heillä on varmasti myös kaikenlaisia tulostavoitteita jotka saattavat olla ristiriidassa pokeriyhteisön toiveiden kanssa. Näkisin itse, että seating scriptit ja kaikki ylimääräiset ohjelmat ovat kyllä reikä, joka vie monelta mielenkiinnon koko peliä kohtaan – etenkin hupipelaajilta. Olen itsekin nähnyt, kuinka heikot pelaajat menettävät hermonsa saman äijän istuessa aina nanosekunnissa vasemmalle puolelle pöydän vaihtamisesta huolimatta. Monesti on käynyt niin, että peli ei lopulta starttaa ollenkaan ”kohteen” hävittyä linjoilta kyllästyttyään seuraamiseen. Seat scriptaus on täysin pokerin ulkopuolinen juttu, ja ihan eri asia kuin vaikkapa HUDit. Sen sallimista ei voi oikein perustella mitenkään. Toki jos kaikki trackerit ja HUDitkin voitaisiin kieltää, niin ei minulla olisi sitäkään vastaan mitään. Mutta sitten tullaan siihen, että miten tätä kieltoa voitaisiin valvoa, koska luultavasti löytyisi aina pelaajia jotka kehittäisivät salaa omat softansa. Valvomista varten tarvittaisiin anonyymipöydät, mutta nekään eivät ole nousseet suosituiksi kokeiluista huolimatta. Moni haluaa tietää, keitä vastaan pelaa.”

Pokeri on kuitenkin luonteeltaan sosiaalinen peli. Onhan siinä jopa nettipeleissä oma viehätyksensä, kun vastassa on tuttu vihu eikä vain ”Player 2” ja niin edelleen.

”Kokonaisuutena tilanne on tosi hankala. Odotan mielenkiinnolla, mitä RunItOnce saa aikaiseksi, kunhan he saavat pokerinsa käyntiin.”

Sieltähän on tihkunut jonkin verran tietoa. HUDit tulevat olemaan pannassa kokonaan, ja lisäksi Galfond joukkoineen on kehittänyt tavallaan välimuodon anonyymipöytien ja perinteisten pöytien välille. Kun pelaaja istuu pöytään, tälle annetaan satunnainen englanninkielinen nimi, ja nämä nimet tulevat aina näkymään samana toisille pelaajille sessiosta toiseen. Mutta toiselle pelaajalle sama vastustaja näkyy eri nimimerkillä, mikä estää kaikenlaisen data miningin. Eli jos istut vaikka kolmikätiseen pöytään Patrikin ja Ilarin kanssa, nimimerkkisi on Patelle vaikka ”Grace” ja Ilarille ”Edward”. He voivat tehdä sinusta muistiinpanoja, niin että kun Pate törmää seuraavan kerran ”Graceen”, muistiinpanot säilyvät. Mutta Ilari ei voi hyödyntää samoja tietoja, koska hänelle olet ikuisesti ”Edward”.

”Kuulostaa todella fiksulta. Tuohan on ihan helvetin hyvä idea.”

Yllättäen asialla on Phil Galfond.

”Galfond on todella fiksu kaveri. Tein (Galfondin omistamalle) RunItOncelle vuoden verran opetusvideoita, mutta en ole valitettavasti koskaan tavannut häntä henkilökohtaisesti. Galfondista välittyy tekemisen meininki: kun hän alkaa jotain tekemään, hän haluaa tehdä sen hyvin. Se paistaa tästä pokerisivustostakin – sehän on myöhästynyt jo vuodella, mutta Galfond mieluummin odottaa kuin julkaisee jotain juosten kustua.”

RunItOnce Pokerin suurin haaste tulee varmaankin olemaan se, mistä löytää sivustolle hupipelaajia. RunItOnce on jo brändätty maailman parhaaksi opetussivustoksi, ja hupipelaajien voisi kuvitella haluavan etsiä pelejä jostain muualta kuin huippupelaajien ja -valmentajien sivustolta.

”Hyvä pointti, tuo tulee varmasti olemaan valtava haaste. Olisin myös taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla – ehkä olisi ollut parempi aloittaa kokonaan uusi brändi, joka ei ole kytköksissä opetussivustoon.”

Ehkä Galfondilla on tähänkin joku jokeri takataskussaan.

”Hyvin mahdollista. Toki tuohon tilanteeseen voi tavallaan myös ajautua – kun on jo olemassa menestyvä brändi, niin minkään muun käyttämistä ei edes ajatella. Jos tulevalla sivustolla on Galfondin palkkaamia ammattilaisia pöydät täynnä, aika hiljaista voi olla hupipelaajien osalta. Heidän saamisensa mukaan on kuitenkin hirveän tärkeää, mutta tänä päivänä se on myös hyvin vaikeaa. RunItOnce Pokerin markkinointitiimillä ei ole tosiaan edessään mikään helppo homma. Itselläni ei olisi rohkeutta laittaa tällä hetkellä omaa nettipokerisaittia pystyyn tai lähteä sellaiseen osakkaaksi. Mutta jos siinä joku onnistuu, niin Phil Galfond. Hänellä on myös varmasti koko pokeriyhteisön tuki, mistä kertyy jo aika iso pelaajamassa.”

Olet myös ehtinyt nähdä vuosien varrella sivustoilta kaikenlaista hölmöilyä. Urasi alussa operoineista sivustoista ei taida enää kovin moni olla pystyssä?

”Monet sivustot vetivät homman buumivuosina ihan reisille. Niiden touhu oli kerrassaan holtitonta. Rahaa painettiin kaikenlaiseen älyttömyyteen, pyöritettiin oman saitin sisäisiä pro-talleja ja laitettiin vakkaripelaajia kiertämään EPT:tä sivuston piikkiin. Kun annetaan sadan kilon sponsseja kaikenlaisille pelaajille ja lisäksi jaetaan kaikki raha voittavien vakkareiden kesken, ei tarvitse ihmetellä kun firma menee myöhemmin nurin. Buumiaikojen rahavirrat riittivät jonkin aikaa, mutta aika nopeasti se buumi myös laantui ja saitteja alkoi kaatumaan. Buumin laantumisen huomasi täällä Suomessakin; esimerkiksi kasinon pääturnaukset olivat monta vuotta täynnä 3000 euron sisäänostosta huolimatta. Niissä oli silloin paljon porukkaa ja hyvä meininki. Sitten tuli yhtäkkiä tosi hiljaista – pääturnauksiin saatiin jotain 80 pelaajaa, ja isompiin Omaha-turnauksiin saattoi tulla vain kolme pöytää.”


Helsinki Midnight Sunin Texas/Omaha half/half-turnauksessa vuonna 2010.

Siirrytään nykyhetkeen. Ilmoitit jokin aika sitten jättäneesi ammattimaisen pokerinpelaamisen taaksesi 15 vuoden uran jälkeen. Miten päädyit tähän?

”Olen yleensä pitänyt kesällä lomaa juhannuksesta lasten koulujen alkuun asti, mutta viime vuonna kävi niin, että peleille paluu vain lykkääntyi uudestaan ja uudestaan. Lopulta paluu jäi tekemättä, ja viimeisen vuoden aikana on tullut pelattua ehkä 20 jakoa korttia. Tarkoitukseni ei ollut mitenkään lopettaa juuri tässä vaiheessa, vaan enemmän ajatus on kytenyt siellä takaraivossa, että ehkä joskus voisi tehdä jotain muuta. Viime vuoden alussa motivaationi oli edelleen erittäin hyvä, edellisvuosi oli loppunut hyvin ja olin saanut opiskeltuakin paljon. Alkuvuosikin meni oikein mainiosti, ja tuntui että edelleen löytyi sekä paloa kehittymiseen että tiettyä näyttämisen haluakin.

Kävi kuitenkin niin, että laitoimme hyvän ystäväni Juhan kanssa pystyyn Crazy Coco-energiakookosvesiyrityksen. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut kaikenlaisesta yritys- ja sijoitustoiminnasta – lähdin ensimmäistä kertaa osakkaaksi muutaman tuttuni starttaamaan maahantuontifirmaan jo noin 10 vuotta sitten. Olimme aiempina vuosina pallotelleet paljon ideoita Juhan kanssa, ja joitain ideoista tutkimme pidemmällekin. Kaikki niistä olemme kuitenkin lopulta hylänneet. Viime vuonna saimme idean Crazy Cocosta, ja innostuin tästä paljon siksikin, että idea pohjautui pitkälti omiin kiinnostuksenkohteisiini. Olen ollut jo 10 vuotta kiinnostunut ravinto- ja terveysasioista ja seurannut kaikkea niihin liittyvää. Itselläni oli pitkään se tilanne, että en juonut kahvia, ja ainoa vaihtoehto nopean piristyksen tarpeessa oli juoda energiajuomia. Ne eivät mielestäni ole pidemmän päälle hyvä juttu, ja monesti sen kertoo olokin. Niistä saa hyvän piikin, mutta perään tulee yleensä hirveä crashays. Lapsiperhearjen keskellä kävi monesti mielessä, että olisipa jotain piristävää juotavaa ilman energiajuomien negatiivisia puolia.”

Miten Crazy Coco muuttui ideasta todellisuudeksi?

”Viime kesänä Juha oli tosiaan luonamme perheineen kylässä, ja pallottelimme sattumalta ideaa tämänkaltaisesta tuotteesta. Idea kuitenkin jäi joksikin aikaa, kunnes Juha soitti pari viikkoa myöhemmin ja kertoi, että on selvitellyt mihin tällaista juomaa voisi kehittää. Hän ehdotti kookosvettä, joka oli minulle jo valmiiksi tuttu tuote, ja innostuin ajatuksesta heti kättelyssä. Minulla ei ole kokemusta elintarvikealalta eikä päivittäisestä päätöksenteosta sijoitusmaailmassa, mutta Juhalla on sekä pätevä koulutus että pitkä kokemus elintarvikepuolelta. Jatkoimme asian kartoittamista, ja selvisi että kukaan ei ollut tehnyt tällaista missään päin maailmaa. Teimme hirveän määrän kaikenlaisia selvityksiä ja markkinatutkimusta, ja luimme nippukaupalla raportteja. Lopulta totesimme, että tässä voisi tosiaan olla ideaa. Seuraavaksi etsimme yhteistyökumppaneita, suunnittelijaa ja niin edelleen, ja pikkuhiljaa kaikki nytkähteli eteenpäin. Suunnittelijan kanssa meillä kävi hyvä tuuri, kun saimme Sasu Kaupin tekemään brändisuunnittelumme. Hän onnistui siinä todella hyvin. Fiilis ensimmäisiä vedoksia nähdessämme oli heti se, että tuotteemme tulee näyttämään hyvältä riippumatta siitä, mihin suuntaan hän lähtee sitä viemään.

Tämä oli siis viime kesänä. Kaikki ikään kuin eskaloitui; kiinnostukseni viedä Crazy Cocoa eteenpäin kasvoi samassa suhteessa kuin kiinnostukseni pokeria kohtaan hiipui. Vähän varkain pokerin jääminen kuitenkin tapahtui."


Team Crazy Coco Vietnamissa täydellisen kookoksen jäljillä.

Ensimmäiset Crazy Cocot tulivat kauppoihin viime viikolla. Millaiset ovat fiilikset nyt?

”Matka on ollut pitkä ja kaikenlaista on tapahtunut. Joka päivä on tullut vastaan jotain uutta, mikä on pitänyt selvittää tai opiskella. Olemme saaneet tavata tosi mielenkiintoisia ihmisiä sekä Suomessa että ulkomailla. Tuntuu, että olen tänä aikana oppinut myös nauttimaan paljon enemmän uusien ihmisten tapaamisesta. Nuo asiat eivät ole niin luontevia, kun optimoit työksesi c-bet- ja 3-bet-rangejasi kuntoon kotitoimistossasi. Se ei ole kovin sosiaalista hommaa.

Kokonaisuutena tämä on ollut hieno haaste ja itsensäkehittämisprosessi. Aika näyttää, onko tässä ollut rahallisesti mitään järkeä. Mutta vaikka kävisikin huonosti, ei silti harmita, sillä Crazy Coco on ollut joka tapauksessa erittäin opettavainen ja antoisa kokemus.”

Olet ollut monenlaisissa startup-projekteissa mukana sijoittajana. Millaisia vinkkejä sinulla on startup-sijoittamisesta kiinnostuneille?

”Vuosien varrella on tosiaan tullut tehtyä jonkin verran sijoituksia erinäisiin listaamattomiin projekteihin. En koe, että itselläni olisi alaan mitään edgeä, vaan olen sijoittanut niin sanotun fiksun rahan perässä omien kontaktieni kautta. Olen etsinyt tilaisuuksia, joita startup-scouttaamista ammatikseen tekevät kontaktini ovat järjestäneet. Monella alalla kilpailu on niin kovaa, että oma kompetenssini ei riitä arvioimaan koko hommaa. Startup-sijoittamista on todella vaikea suositella kokemattomalle. En olisi itsekään sijoittanut kuin ihan pariin startupiin, ellei minulla olisi ollut ammattilaisista muodostuvaa kontaktiverkostoa, jonka neuvoja pystyin peesaamaan. Ja silti osa on mennyt ihan päin persettä. Startup-maailma on monesti viimeinen paikka, mihin aloittelevan sijoittajan kannattaa syytää rahaa, ja jälkikäteen ajateltuna en ehkä itsekään sijoittaisi siihen osastoon niin paljoa. Jos pelaa vielä pokeria ammatikseen, mielestäni mahdollisimman iso osa omaisuudesta pitäisi olla likvideinä. Startupit ovat kaukana siitä.

Olen ollut vuosien varrella noin kymmenessä yrityksessä mukana. Niistä kaksi on kuopattu, muutamalla menee hyvin, ja yhdellä menee tosi hyvin. Presentaatioissa esitetyt arviot ovat aina vain arvioita, ja koskaan mikään ei ole vielä mennyt sillä tavalla kuin idean esittelyvaiheessa on ajateltu ja esitetty. Kaikki kestää yleensä paljon kauemmin kuin osaisi odottaa – se on taas kerran huomattu Crazy Coconkin kanssa. Kun sijoitat firmaan rahaa, joudut siis varautumaan siihen, että kestää helvetin kauan ennen kuin näet rahojasi – jos näet niitä ylipäätään enää koskaan. Voidakseen tehdä startup-sijoittamista voitollisesti pitäisi olla perillä hyvin monesta asiasta, ja varmasti siihen vaadittaisiin tiettyjen alojen koulutustakin. Lisäksi varianssia tosiaan riittää. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa tälläkään alalla.”

Loppuun vielä pakollinen kysymys. Onko durianin makuista Crazy Cocoa tulossa?

(nauraa) ”Kyllä sellainen on pakko saada. Durian-maulla ei kuitenkaan uskaltanut lähteä liikkeelle, sillä se olisi ollut vähän liian niche.”


Ensimmäiset Crazy Coco-maut (Energy Mango ja Sparkling Wellness Mansikka) ovat jo myynnissä K-ryhmän kaupoissa. Juomat eivät sisällä lisättyä sokeria tai makeutusaineita. Listan kaupoista löydät Crazy Cocon nettisivuilta. Sosiaalisesta mediasta Crazy Coco löytyy sekä Facebookista että Instagramista.

Aiemmat Piinapenkit:

Piinapenkki #1 - Manig Loeser: "Super High Roller-turnaukset ovat oma, hullu maailmansa"
Piinapenkki #2 - Tony Dunst: "Musta perjantai oli todella rankka"
Piinapenkki #3 - Juhani Tyrisevä: "En olisi mitenkään arvannut, että Patrikista tulee vielä niin hyvä pelaaja"
Piinapenkki #4 - Joni Jouhkimainen: "Helpistä mennään ohi, ennen kuin lyön hanskat tiskiin"
Piinapenkki #5 - Max Silver: "Isäksi tuleminen on ollut elämäni paras asia"
Piinapenkki #6 - Eelis Pärssinen: "Olen jälkikäteen miettinyt, miten ihmeessä oikein pystyin siihen"

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit