Pokerisivut-lehti: Buumin lapset Ranskaa valloittamassa

Pokerisivut-lehden ensinumerosta tuli syksyllä kuluneeksi jo 10 vuotta. Lehden luetuimpia juttuja on julkaistu Pokerisivuilla uudelleen pitkin syksyä. Välipäivien viihdepläjäyksenä julkaistaan nyt uudelleen alun perin numerossa 4/2010 otsikolla Katki, poikki ja pinoon - Vive la France! julkaistu yhdeksänsivuinen matkareportaasi lehden gonzotoimittaja "Interpolin" johtaman nuorisoketjun pistoiskusta Ranskan live-peleihin.

Aiemmista artikkeleista poiketen jutun alkuperäiskuvituksena käytetyt vedokset ovat valitettavasti ehtineet vuosien saatossa kadota. Teksti sen sijaan ei ole kärsinyt runsaan kahdeksan vuoden aikana minkäänlaisia vaurioita, ja tarkkasilmäinen lukija voi bongata kertomuksesta myös joitakin pokerissa myöhemmin isomminkin meritoituneita pelimiehiä.

Pitemmittä puheitta:


Katki, poikki ja pinoon - Vive la France!


SUNNUNTAI 2.7.2000

Kuuden vuoden odotukseni on vihdoin palkittu, kun kannattamani Italian jalkapallomaajoukkue on vihdoin saamassa ensimmäisen jalkapallon arvokisavoittonsa sitten vuoden 1982 MM-kullan. Pian alkavassa EM-finaalissa Italia kohtaa hallitsevan maailmanmestari Ranskan. Se lisää kohtaamiseen kaksin verroin jännitettä, sillä inhoan Ranskan maajoukkuetta lähes yhtä paljon kuin rakastan Italiaa. Vihaan ynseää Zidanea, kaljupäistä Barthezia ja koppavaa päävalmentaja Lemerreä. "Gallian kukkojen" fanien ylimielinen asenne saa minut raivon partaalle.

On aika tyhjentää pankkitili ja suunnata kioskille. 5,000 markan säästöt saavat kyytiä, sillä tänään on minun päiväni. Ja Italian. Tänä iltana välierässä sensaatiomaisesti kolme rankkaria torjunut Francesco Toldo torjuu arvokisoissa alati epäonnistuvan Thierry Henryn yritykset. Ranskalaiset hakkaavat päätään italialisten kilpikonnapuolustukseen, ja Francesco Totti käy tuikkaamassa Italialle 1-0-voiton. Sijoitan suurimman osan rahoista Italian 1-0-voitolle tulosvetoon, sekä tietenkin pitkävetoon Italian voitolle millä tahansa voittolukemilla.

Ottelun ensimmäinen puoliaika on jännittynyttä nuhjaamista. Ranska pitää palloa, muttei pääse Paolo Maldinin johtamasta puolustuslinjasta läpi. Kun toista puoliaikaa on pelattu noin 10 minuuttia, se tapahtuu vihdoin. Marco Delvecchio täräyttää pallon Fabien Barthezin selän taakse keskityspallosta. Tifosot stadionin lehtereillä sekoavat. Niin myös minä. Juoksen ympäri olohuonetta huutaen "Forza Azzurri!" niin kovaa kuin 13-vuotiaista nielurisoistani vain lähtee.

Seuraavat 35 minuuttia ovat kynsien pureskelua. Ranska painostaa jatkuvasti, laukoen monta kertaa vaarallisesti kohti Toldon vartioimaa maalia. Mutta Toldo kestää. Italia kestää. Minun tulosvetonikin on osumassa oikein, sillä Italiakaan ei saa toista maalia aikaiseksi. Näen jo silmissäni kolmenkymmenen tuhannen markan voitot. Päätän sijoittaa osan voittorahoista huoneeni seinien tapetoimiseen Marco Delvecchion kuvilla.

93. peliminuutti täyttyy. Fabien Barthez potkaisee palloa maalipotkusta kaikin voimin, sillä Ranskalla on enää minuutti aikaa tasoittaa ottelu. Pallo pomppii monien epäonnisten kosketusten jälkeen lopulta Fabio Cannavaron päähän, joka horjahtaa kriittisellä hetkellä ja puskee pallon suoraan takana kärkkyvälle Sylvain Wiltordille. Wiltord kiittää ja ampuu räkämaalin puolustajien jalkojen välistä. Varsinainen peliaika päättyy 1-1. Revin vetolappuni. Sydämeeni sattuu, sillä on selvää kumpi tulee viemään mestaruuden. Tällaisen lopetuksen jälkeen Gallian kukkoa ei enää höyhennetä. David Trezeguet'n jatkoaikamaali on pelkkä muodollisuus. Ranskasta leivotaan uusi Euroopan Mestari. Tiedän jo, etten tule koskaan toipumaan tästä. Rakkauteni Italian jalkapallomaajoukkuetta kohtaan ei tule koskaan sammumaan, mutta vielä vahvemmin tulen aina vihaamaan Ranskaa. Alkaa vuosikymmenen mittainen Ranskaan matkustamisen boikotointi. En halua tukea tuon vihoviimeisen, koppavan, ärsyttävän ja onnekkaan viininlipittäjäkansakunnan taloutta sentilläkään. Tukehtukoot patonkiinsa.





KESKIVIIKKO 19.5.2010

Kymmenen vuotta myöhemmin istun lentokoneessa matkalla Ranskaan. Syy tähän on puhtaasti ammatillinen, sillä Ranskasta tulevat maailman huonoimmat pokerinpelaajat. Ranskalaiselle ylpeydelle ottaa tunnetusti todella koville kipata käsiä, mutta vastaavasti he eivät myöskään ikinä korota ilman nutseja. Näin ollen heitä vastaan on äärimmäisen helppo pelata. Ja kun löysin Hendon Mobin sivuilta Poker Open du Pasino -turnauksen, jonka palkintopotissa on takuuna 200,000 euroa ja aloituspinot 1,000 isoa blindia syvät, matkaan lähtemistä ei tarvinnut kauaa miettiä. Odotettavissa on mahdollisesti kaikkien aikojen parhaimman valuen turnaus. Matkaseuraksi otin pari numeroa taaksepäin Pokerisivut-lehdessäkin esiintyneen koodinimellä Onnekas Eevert tunnettavan ystäväni sekä Suomen 11. parhaan biljardinpelaajan ja pokeriharrastelija Eeliksen. Kummallakin on huolestuttavan paljon rahaa ja taipumus houkutella minua ylisuuriin kolikonheittoihin.

Ranskan rajojen sisäpuolelle astumiseen on matkaa vielä vuorokauden verran. Koneemme on nimittäin laskeutumassa Brysseliin, missä vietämme yön joko kasinolla tai nettipokeria grindaten ennen siirtymistä Ranskaan junateitse. Kasinomme kun sijaitsee aivan Belgian rajan tuntumassa Pohjois-Ranskassa lähellä Valenciennesin kaupunkia, ja Brysseli on turnauksesta vain sadan kilometrin päässä. Koneen pyörien koskettaessa kiitotietä olen järjettömän paljon ylhäällä puoliavokinkistä ja erinäisistä kolikonheitoista. Eelis on syvällä montussa hävittyään sekä taksiflipin, lounasflipin, illallisflipin että hotellilaskuflipin. Itse nyhdin näiden lisäksi vielä muutaman sata euroa matkaseuralaisiltani. Elämä hymyilee.

Brysselissä sataa kaatamalla. Hermoni ovat jo kireällä, kun taksikuski ei puhu sanaakaan englantia vaan solkkaa Ranskaa. Olemme aivan liian lähellä tuota Euroopan persläpeä. Kun vihdoin pääsemme hotellille, ilmenee että huoneessamme ei toimi netti. Emme siis voi grindata nettipelejä. Lisäksi selviää, että Belgiassa ikäraja uhkapelaamiseen on 21, ja ikävä kyllä olen seurueen ainoa tuon rajapyykin ylittänyt. Emme siis voi mennä myöskään kasinolle. Koska kaatosateessa ei tee mieli lähteä sightseeing-kierroksellekaan, lähdemme baariin. Ryyppäämisen puolesta puhuu etenkin Eelis, jonka mieli on mustaakin mustempi hävittyjen flippien seurauksena. Emme vastustele Eevertin kanssa, vaikka taisimme luvata tyttöystävillemme ryypyttömän reissun vain muutamia tunteja aikaisemmin...

Suuntaamme aluksi paikalliseen lähiökuppilaan. Olemme ainoat asiakkaat. Baarimikko ei ymmärrä englantia, joten osoitamme oluthanaa. Saamme kolmella eurolla isot tuopilliset Stella Artois'ta, eli Belgian tunnetuinta ja mahdollisesti ainoaa vientituotetta. "Tässä on vähän sellainen tamminen aromi", Eelis toteaa esittäen oluteksperttiä. Itse en ymmärrä oluista mitään, joten tyydyn nyökkäämään. Kumoamme tuopit ennätysajassa, ja saamme aikaan betsin siitä, kumpi juo seuraavan nopeammin. Eelis tyhjentää omansa niin käsittämättömällä nopeudella, että lukeman on pakko lähennellä maailmanennätystä. En edes yritä pystyä perässä, vaan luovutan suosiolla viisikymppisen ja tilaan uuden kierroksen.

Jossain kahdeksannen oluen tienoilla päätämme vaihtaa baaria. Kävelemme sateessa ympäriinsä, kunnes neonvalot ja espanjalainen tango kutsuvat meitä luokseen hämyisen baarin syövereistä. SIsältä paljastuu seksuaalista tasa-arvoa symboloivia sateenkaarilippuja ja tangoa tanssivia mies- ja naispareja. Yritän tehdä u-käännöksen, mutta takanani tulevat Eelis ja Eevert työntävät minua väkisin eteenpäin. He käskevät minun suunnata baaritiskille, jotta he voisivat rauhassa treenata homotangoaskeliaan. Menen tiskille tilaamaan, sanoen baarimikolle "three drinks, anything with a lot of alcohol please?". Sateenkaaripinssiä kantava baarimikko hymyilee ja valmistaa kolme vaaleanpunaista juomaa sateenvarjoilla ja hedelmäviipaleilla. "You three together?", hän kysyy. Kerron olevani hetero, mutta ystävieni seurustelevan keskenään. Baarimikon ei ole vaikea uskoa väitettäni, sillä Eevert ja Eelis ovat jo tanssilattialla tangon pyörteissä. Räpsin valokuvia, jotta tapahtumasta jää hävettävää todistusaineistoa katsottavaksi sitten, kun heidän parin promillen humalatilansa on laantunut.



Tangobaarin jälkeen kysymme paikallisilta neuvoa parhaasta loppuillan bilepaikasta, ja päädymme Fuse-nimiseen prameaan yökerhoon. Tilaamme ensi töiksemme Long Island Ice Teat. Baarimikko valmistaa juomia ikuisuuden, ja näen ensimmäistä kertaa eläessäni Long Island Ice Teata tarjottavan shottilaseista. Baarimikko jättää meille litran käsittämättömän vahvaa litkua. Pari shottilasillista myöhemmin koemme jonkinlaisen synkronoidun blackoutin, eikä loppuillan vaiheista ole kenelläkään tietoa.


TORSTAI 20.5.2010

Havahdun sängystäni siihen, kun siivooja rynnii puoliväkisin ovesta sisään. Checkout-aikamme on mennyt jo tunti sitten. Herätän Eevertin ja Eeliksen, ja alamme kasaamaan omaisuuttamme ja kertaamaan edellisillan tapahtumia. Kuulen Eevertiltä, että takkimme jäivät baariin narikkalapun katoamisen takia. Pitää siis käydä ostamassa uudet takit. Suurempi paniikki iskee, kun en löydä passiani. Pyydän Eevertiä ja Eelistäkin etsimään, ja käännämme huoneen ylösalaisin. Passia ei löydy. Nyt on tosi kyseessä, sillä turnaukseen tuskin on asiaa ilman henkilöllisyystodistusta. Kotiinpaluu on toissijaista, kunhan vain pääsen rekisteröitymään tänä iltana elämäni paistikkaimpaan turnaukseen.

Soitan erittäin krapulaisen puhelun Pokerisivut-lehden toimitukseen, ja kysyn toimituspäällikkö Tero Saloselta vinkkiä tilanteeseen. Hän neuvoo menemään suurlähetystöön, ja lähettää vielä tekstiviestinä googlaamansa osoitteen. Pikapakkaamme tavaramme ja suuntaamme kohti kaupungin laidalla sijaitsevaa rakennusta. Otan taksimatkalla Eeliksen kanssa satasen Omaha-flippejä verottaen Eeliksen matkakassaa taas muutamalla satasella. En ole koskaan runnannut näin hyvin flipeissä. Good beatit jatkuvat, kun saavumme suurlähetystön eteen kello 13:15. Toimisto on mennyt tältä päivältä kiinni klo 13, mutta summeria soittamalla itse suurlähettiläs tulee kuitenkin avaamaan oven. Hän on juuri lähdössä kotiin, mutta suostuu 150 euron korvausta vastaan auttamaan pikapassin tekemisessä. Käyn juoksujalkaa passikuvassa, ja saan uuden passin käteeni puolessa tunnissa. Matka voi jatkua.

Suurlähetystöstä suuntaamme vaatekauppaan, jossa flippaamme Eeliksen kanssa siitä, kuka joutuu ostamaan molemmille uudet takit. Voitan toki, valiten kaupan kalleimman takin ja painaen Eeliksen entistä syvemmälle rotkoon. Vaatekaupasta ajamme juna-asemalle, ja flippaamme taksissa siitä, kuka joutuu ostamaan kaikille hieman toistasataa maksavat junaliput Ranskaan. Eelis häviää, totta kai. Asemalta nappaamme vielä subit tappamaan krapulaa, ja nousemme junaan.

Junamatka ei suju ihan kuin elokuvissa. Ensinnäkin sadan kilometrin päähän pääsemiseen tarvitaan kolme eri junaa, jotka ovat kaikki myöhässä tai peruttuja. Belgian puoli sujuu ongelmitta, mutta heti Ranskan rajan ylitettyämme alkaa junien myöhästely. Olemme puolivälissä Brysseliä ja määränpäätämme Valenciennesia, kun juna yhtäkkiä pysähtyy pienen pitäjän kohdalle ja junassa kuulutetaan jotain ranskaksi. Ihmiset poistuvat junasta, ja katsomme hölmistyneenä ympärillemme. Konduktrööri kävelee ohitsemme, muttei sano mitään vaan poistuu itsekin junasta jättäen meidät ihmettelemään tyhjää vaunua. Seuraamme perässä. Mitään ei tapahdu, joten jäämme asemalaiturille istumaan ja pelaamaan kinkkiä.

Pari tuntia myöhemmin asemalla kuulutetaan taas jotain ranskaksi, konduktööri kävelee ulos jostain taukohuoneen tapaisesta ja viittoilee takaisin junaan. Nousemme sisään lähes ainoina asiakkaina, ja juna jatkaa matkaansa. Koskaan ei selviä, mikä tämä kahden tunnin ylimääräinen pysähdys oli, mutta selvää on että tällaista voi tapahtua vain Ranskassa. Tämä kaksituntinen on tullut minulle melko kalliiksi, sillä olen kuopannut 5 euroa/piste -kinkissä toistasataa pistettä loputtomille värisuorille ja muille bonuskäsille, joita Eelikseltä ja Eevertiltä on löytynyt harva se jako. Kuoppaamiseni alkoi heti Ranskan rajan ylitettyämme. Jos runnasin rajan takana paremmin kuin koskaan, niin rajanylityksen jälkeen pakka on vastaavasti ollut kylmin ikinä. Vaikuttaa siltä, että Ranska aistii inhoni sitä kohtaan ja kostaa sen minulle. Pakkammekin on ranskalaisittain riggattu, sillä Ranskassa kuvakorteilla ja ässillä on eri kirjainsymbolit. Esimerkiksi ässäpari on A-A:n sijaan I-I.



Illan jo hämärtyessä pääsemme vihdoin perille Valenciennesin pikkukaupunkiin. Paikka on niin pieni, että aseman ulkopuolella ei näy yhtään autoa. Kysyn juna-aseman työntekijältä, missä päin keskusta on, sillä hotellimme on tarkoitus olla aivan ydinkeskustassa. Hän osoittaa ovesta ulos noin 50 metrin päähän. Todellakin, aukion toisella puolella oleva kolmikerroksinen majatalo kantaa samaa nimeä, kuin netistä varaamani ylellinen neljän ja puolen tähden täysihoitola. Pytingin nimi on ironisesti Grand Hotel Valenciennes, ja se näyttää yhtä kutsuvalta kuin kontulalainen 70-luvulla valmistettu lähiökerrostalo. Huone osoittautuu kelvolliseksi, joskin sisällä on arviolta 50 astetta lämmintä eikä ilmastointia. Pelaamme koko yön kinkkiä pyyhkien vuorotellen hikeä poskiltamme. Häviän reilut 200 pistettä lisää ja siirrän pari violettia seteliä matkaseuralaisteni taskuihin. Luovutan pelin keskiyön aikoihin, kun väsymys ja tappokrapula vie voiton uhkapeliaddiktiosta.


PERJANTAI 21.5.2010

Heräämme kaikki levänneinä yöunilta. Aamupalaksi haluamme mitä tahansa muuta kuin ranskalaista ruokaa. Jostain käsittämättömästä syystä ranskalaiset eivät nimittäin käytä ruoanlaitossa lainkaan vihanneksia tai minkäänlaisia kastikkeita. Pelkkää lihaa ja perunoita, ja kummatkin ovat niin rutikuivia että akuutti tukehtumisvaara on joka kerta olemassa. Kysymme hotellin respasta, josko lähistöllä sijaitsisi italialaista ravintolaa. Kulman takana kuulemma on yksi, mutta virkailija suosittelee kuitenkin hotellin omaa ravintolaa ja sen maistuvia sammakonreisiä. Ei kiitos.

Kulman takana on kyllä oikein hyvännäköinen pastaravintola, mutta se ei ole auki vaikka kello on yksi päivällä. Tämä on melkoinen bad beat, sillä pikkukaupungista ei muita epäranskalaisia ravintoloita löydy, ja olemme pakotetut menemään hotellin pihviravintolaan. Tilaamamme annokset näyttävät ja maistuvat odotetun kamalilta ja jäävät kaikilta syömättä. Häviän totta kai vielä ruokaflipin, joten pari näykkäisyä kustantavat minulle melkein 100 euroa.

Aterian jälkeen haemme kioskilta taskut täyteen proteiinipatukoita matkaevääksi ja hurautamme taksilla kasinolle. Turnauksen on määrä alkaa kolmelta, mutta viittä vaille kolme sali ammottaa vielä tyhjyyttään. Eevert ja Eelis ruokkivat uhkapeliaddiktiotaan kinkkisessiolla, kun itse menen salin eteen odottelemaan. Katseeni osuu julisteeseen, jossa ilmoitetaan turnauksen takuupotti. Se onkin enää 120,000 euroa. Kas kummaa, turnaukseen on rekisteröitynyt juuri sen verran pelaajia, että heidän sisäänostoistaan koostuva summa on yhtä kuin 120,000 euroa. Kysyn virkailijalta, mitä 200,000 euron takuupotille tapahtui. "Not enough players", hän sanoo. Tämä lienee ranskalainen käsitys takuupotista: Laitetaan nettiin houkuttelevan iso summa pelaajien houkuttelemiseksi, ja jos heitä ei saavu tarpeeksi paikalle niin unohdetaan koko asia ja puolitetaan voittosummat. En anna tämän häiritä, sillä voitosta tarjottava lähemmäs 40,000 euroakin olisi ihan mukava boosti pelikassaani. Otan arvontakorista pöytänumeroni, suunnistan paikalleni salin perälle ja istahdan alas. Pöydässäni istuu jo pari keski-ikäistä, harmaantunutta miestä, jotka näyttävät tyypillisiltä ranskalaisilta pelaajilta: tyhmiltä maksuautomaateilta.


St. Amandin kasino.


Kello 16:15 turnaus ei ole vieläkään alkanut, eivätkä muut suomalaisedustajat ole vieläkään tulleet kinkkisessioltaan. Kysyn, josko joku pöydässä puhuisi englantia. Kukaan ei edes reagoi. Kysyn samaa jakajalta. Hän pudistaa päätään. Lopulta kysyn floormanilta, että mikä tässä nyt oikein kestää, kun kaikki kuitenkin näyttäisi olevan päällisin puolin valmista. Hän kertoo syyksi sen, etteivät muutamat oman kylän pelurit ole vielä saapuneet paikalle. Tässä turnauksessa siis odotetaan pohjoisranskalaisen takapajulan pokerisankareita paikalle vaikka maailman tappiin sadasta muusta pelaajasta huolimatta.

Lopulta hieman ennen viittä oviaukosta ilmestyy pari viisikymppistä ranskalaisveturia, jotka saavat salilta huikeat aplodit. Heidät esitellään turnausjohtajan toimesta. Toinen heistä on ilmeisesti voittanut kerran live-turnauksesta 6,000 euroa ja toinen on kerran osallistunut EPT:lle. Siis osallistunut, ei pärjännyt. Melkoisia sankareita. Taputan sarkastisesti muiden mukana. Ikäväkseni kumpikaan näistä pokeriharjoista ei istu pöydässäni olevaan tyhjään tuoliin. Alan jo aavistella pahinta, sillä ainoat turnauksesta puuttuvat pelaajat ovat ilmeisesti Eelis ja Eevert. Ja totta kai Eelis istutetaan suoraan vasemmalle puolelleni, kun hän viimein löytää saliin kinkkien tauottua. Kaikista sadan kilometrin säteellä olevista pelaajista haluaisin luultavasti vasemmalle puolelleni vähiten juuri Eeliksen häiritsemään peliäni jatkuvilla 3-beteillään.

Ensimmäinen tunti sujuu Eeeliksestä huolimatta oikein hyvin. Saan melkein parinsadan BB:n valuet tukevan ranskalaisen keskiparilta ässäparillani. "Merda, merda", hän puhisee. Tunnin jälkeen minulla on 61.000 merkkiä, eikä ketään ole vielä pudonnut. Eevert huikkaa toisesta pöydästä valuneensa seitsemään kiloon. Kysyn nauraen, mihin hän on onnistunut survomaan 800BB:tä tunnin sisään. Eevert kertoo pelanneensa 80 prosenttia käsistä ja painaneensa isoja bluffeja, jotka eivät ole menneet läpi. Hykertelen mielessäni tulevia last longer-betsivoittoja ja jätän kertomatta, että ranskalaisia live-pelaajia vastaan ei pidä bluffata. Koskaan. Varsinkaan, jos näyttää skandinaavinettipelaajalta.

Toisella tasolla tapahtuu tähänastisen pokeriurani karmein biitti. Avaan kolmosparilla UTG:sta 300:aan ja saan kaksi maksajaa. Toinen maksaja on napilla istuva möhömahainen mies, jota olen körmyyttänyt monissa poteissa ja joka on ilmiselvästi tiltissä minuun. Floppi tulee Jc 5c 3d. Bingo! Nyt pannaan patonki lauluun. Chekkaan juonikkaasti tarkoituksenani reissata tilttimiehen vääjäämätöntä varastuslyöntiä. Kun potti tulee checkattuna napille, mies toden totta betsaa. Jostain syystä hän heittää pottiin kuitenkin 6,350 merkkiä, eli yli 6 kertaa potillisen verran. Hän näyttää aidosti pelästyneeltä, ikään kuin hän olisi heittänyt väärän chipin sisään. Tilanne on kannaltani tietenkin loistava, sillä ranskalaiset eivät tunnetusti kippaa mitään ja nyt pääsen pelaamaan käytännön nutseilla älyttömän isoa pottia. Korotan 16,500 merkkiin jättäen turnille taakse reilun potillisen. "Merda", sanoo mies ja ottaa kiinni. Turnilta tulee patakakkonen, joka on juuri kaipaamani blankko. Tai ainakin sen pitäisi olla blankko? Työnnän loput merkit sisään, ja vastustaja snapcallaa näyttää kädekseen A4 eri maata. En ihmetykseltäni ymmärrä, mitä on edes tapahtunut. Vastustajani on todellakin maksanut 165BB:n check-reissun gutarilla ja naputtanut täsmäkortin turniin. River blankottaa ja menetän lähes kaikki merkkini. Ranskalainen alkaa juhlimaan villisti esittäen hevadkhanmaisen tanssiesityksen. Hänen huutonsa kaipuu ympäri salia. En ole koskaan tuntenut näin suurta raivoa mitään tai ketään kohtaan. Jos lähietäisyydellä olisi mikä tahansa lyömäase, olisi tanssivan paksukaisen naama kohta mustelmilla. Paljain nyrkein en uskalla käydä painimatsiin, sillä hän painaa minua noin kolme kertaa enemmän.

Minulle jää vielä seitsemän kiloa, mikä muodostaa 70BB:tä eli ihan kelvollisen stäkin. Päätän grindata koko pöydän kumoon vaikka väkisin, ja aloitan nousemisen heti seuraavasta jaosta painaen Eelistä pakkaan apinan raivolla. Vartin kuluttua olen jo 15 kilossa. Sitten tapahtuu seuraava biitti. Avaan AK:lla, Eelis 3bettaa, ja ranskalainen pappa maksaa kylmänä. Tässä vaiheessa voisi ottaa jonkinlaisen riidin varmasta monsterista papalla, mutta hän on pelannut liian sekavasti ja olen aivan liian tiltissä. Siispä tuuppaan koko hivakan sisään, ja Eeliksen kipattua pappa miettii noin minuutin ja lopulta maksaa. Kortit kääntyvät, papallakin on AK. Ennen flopin jakamista tapahtuu jotain kummallista. Aiemmin täysin englantia puhumattomaksi luulemani pappa kävelee pöydän ympäri luokseni, ja sanoo murtaen "it's my turn now". Ja kas vain, floppiin tulee kolme pataa muodostaen papalle nutsivärinvedon. Riveriltä boardiin pamahtaa neljäs ja turnaukseni on ohi ensimmäisenä kaikista pelaajista. Pulitan last longer-rahat Eelikselle ja Eevertille ja poistun tunnin ja 15 minuutin pelin jälkeen katsomon puolelle kuin halolla päähän lyötynä. Eevert seuraa perässä noin varttia myöhemmin - toisena putoajana kaikista pelaajista. Hänkin kertoo vihaavansa Ranskaa.

Suuntaamme suoraan käteispöytään. Kysyn virkailijalta, mikä on isointa peliä mitä täällä pyörii. Hänen vastauksensa on käsittämätön: "no comments". Taisi käydä niin sanottu lost in translation-ilmiö. Toistan kysymyksen. "No comments", virkailija toistaa, nyt jo aavistuksen hermostuneena. Päätän tehdä täsmäiskun satunnaisesti valittuun rinkiin, joka osoittautuu 5/5-peliksi. Vaikka en käteistä juuri pelaakaan, totean välittömästi omaavani pöydässä melkoisen edgen. Keski-ikä on viidenkymmenen paremmalla puolella, eikä kukaan pöydässä lisäkseni reissaa ennen floppia. Itse reissaan kaksi kättä kolmesta. Noin kymmenen minuutin jälkeen saan ensimmäisen pelikäteni: AA. Aktiivisella imagollani reissutan, ja ranskalainen pelaaja korottaa päälle. Tämä on niin ennenkuulumatonta, että menen melkein shokkiin. 3-bettaamista ranskalaisessa livepöydässä? Nähdäkseni tämä on aina vähintään KK ja yleensä toinen AA, joten tuuppaan vain loput merkkini keskelle. Pienen puhinan jälkeen vastustajani maksaa KK:lla. Flopin ovikortti on K, en osu itse naulaan ja olen taas 500 euroa köyhempi. Kiitos ja näkemiin. Otan taksin hotellille ja menen peiton alle potemaan masennusta.


LAUANTAI 22.5.2010

Herään kahdeltatoista aamulla siihen, kun Eelis hyräilee iloisesti Jari Sillanpään Satumaa-tangoa partaa ajaessaan. Pyydän häntä edes vaihtamaan biisiä, mikäli hänen on pakko häiritä masennuksessa rypemistäni musisoinnilla. Eelis ei suostu vaihtamaan, sillä Satumaa-tangosta tulee kuulemma todella hyvä feng shui turnauksen kakkospäivään. Eelis on chipleaderien joukossa ykköspäivän jälkeen, joten henkimaailman boostin hakeminen suorituksiin on ymmärrettävää. Eelis kertoo tarinoita toinen toistaan karmeammista vastustajien suorituksista edellisiltana, joita kuuntelen kateellisena. Kunpa minunkin settini olisi pitänyt, niin olisin voinut nauttia vastustajien paistikkaista maksuista ja puskuista kaikki illan kymmenen tasoa ja surffata kakkospäivään megapinolla. Mutta ei niin ei.

Eeliksen lähdettyä kasinolle menemme Eevertin kanssa etsimään aamupalaravintolaa. Kolkutamme jälleen italialaisravintolan ovea - tuloksetta. Miten vaikeaa tästä kaupungista voi olla löytää syömäkelpoista ruokaa? Päätämme lähteä kävelemään umpimähkään ympäriinsä. Tunnin kävelymatkan jälkeen olemme nähneet paljon kauniita maisemia, kuten sypressipuiden reunustaman puiston ja 1500-luvulta peräisin olevan kirkon. Mielestäni Ranskassa itsessään ei ole mitään vikaa maantieteellisesti, vaan ongelma on ihmisissä sen päällä. Nähtävyyksiä ihmeteltyämme löydämme yhteensä neljä italialaista ravintolaa, jotka kaikki ovat vähemmän yllättäen kiinni. Ranskalaiset ravintolat toivottavat kyllä kilpaa tervetulleiksi jänteistä entrecotéta syömään. Kieltäydymme edelleen jääräpäisesti, ja päätämme suunnata kasinon erittäin ylihintaiseen ja keskinkertaiseen kiinalaiseen.

Hädin tuskin saamme annoksemme viimeisteltyä, kun Eelis tulee pelisalista naama punaisena alle parin tunnin pelin jälkeen. Hänen chipleader-asemansa on vaihtunut katkeraan putoamiseen. Eelis oli saanut kolmesti merkit sisään parilla yhtä ylikorttia vastaan ja hävinnyt jokaisen. Hänenkin vastustajansa olivat esittäneet ranskalaiseen tyyliin erinäisiä voitontansseja ja huudahduksia. Eelis on aivan umpitiltissä ja haluaa lähteä baariin. Minä ja Eevert olemme olleet umpitiltissä jo vuorokauden, joten se sopii meille.

Löhöilemme ensin hotellilla pari tuntia kuopaten netissä ja varaillen lentoja pois tästä kamalasta maasta. Kaikki sunnuntain lennot on totta kai myyty loppuun, joten joudumme odottamaan maanantaihin asti. Päätämme lähteä päiväksi Pariisiin grindaamaan Aviation Clubille heti sunnuntaiaamuna, ja ostamme samaan syssyyn 150 euron junaliput ja 300 euron lentoliput. Flippaamme kaikista, ja häviän totta kai molemmat. Lisäksi Eelis varaa salamyhkäisesti jonkin hotellin, josta ei kerro muuta kuin että se sijaitsee ihan Aviation Clubin vieressä. Elättelen toiveita Radissonin pöyhityistä tyynyistä ja ultranopeasta nettiyhteydestä, luultavasti turhaan. Olemme kaikki niin syvällä kuopassa, että epäilen Eeliksen halunneen ostaa 300 euroa yöltä maksavaa hotellia. Tosin olen noin 90 prosentin suosikki häviämään hotelliflipin, joten siinä mielessä Eelis voisi varata vaikka sviitin kaupungin kalleimmasta hotellista ilman suurta paniikkia.

Iltakuudelta pääsemme vihdoin baariin. Kylässä on noin kolme juottolaa, joista ensimmäiseksi tukikohdaksemme valikoituu Booby Trap -niminen baari. Lupaavasta nimestään huolimatta sisällä ei näy tissejä eikä ansoja. Tilaamme pöydän täyteen juomia. Kun olen hakemassa tiskiltä kolmatta tai neljättä kierrosta, ajaudun juttelemaan baarimikon kanssa jalkapallosta. Hän on ensimmäinen Ranskassa tapaamani mukava ihminen, ja avautuu vuolaasti näkemyksistään ranskalaisen jalkapallon tilasta. Hänen mukaansa astrologiaan taktiikkansa perustavasta valmentaja Raymond Domenechista pitäisi päästä mahdollisimman pian eroon, eikä hän tunnu uskovan Ranskan mestaruusmahdollisuuksiin tulevan kesän MM-kisoissa. Tämäkin on erittäin epätyypillistä ranskalaisille, jotka tunnetusti pitävät itseään maailman parhaana kaikissa lajeissa jääkiekosta pokeriin. Piruuttani kysyn mitä mieltä hän on Italian maajoukkueesta. Baarimikon ilme muuttuu haudanvakavaksi, ja hän sylkäisee ison räkäklimpin lattialle. Tämän jälkeen hän vaihtaa puhekielen ranskaan ja ilmeisesti solvaa italialaisia minuutin putkeen unohtaen hengittää. Päätän, etten ole sittenkään löytänyt vielä mukavaa ranskalaista.

Jossain vaiheessa iltaa Eeliksen biljardiaddiktio yltyy niin pahaksi, että meidän on pakko mennä paikalliseen snooker-baariin. Eelis ehdottelee meille kilpaa kaikenlaisia betsejä. Eevert ei ole koskaan biliskeppiä nähnytkään ja itse olen pelannut peliä ehkä viisi kertaa elämässäni. Jostain käsittämättömästä syystä suostun kuitenkin kahdensadan euron vetoon kasipallosta. Ennen pelin aloittamista käyn hakemassa baaritiskiltä muutaman erittäin tujun vodkapohjaisen drinkin, sillä lukuisien yhteisten ryyppyreissujen kokemuksella tiedän, ettei Eeliksen pää kestä vodkaa. Biljardista silminnähden innoissaan oleva Eelis kumoaa kaksi juomaa ykkösellä ja peli on valmis alkamaan. Ammattilaisen elkein Eelis hajottaa kolmion, pussittaa pari yksiväristä palloa, mutta horjahtaa seuraavassa lyönnissä mystisesti antaen minulle käsipallon. Vodka alkaa tehdä tehtävänsä. Itse olen aivan liekeissä, ja tajuamatta yhtään mitä teen pussitan pallon toisensa perään. Eelis jatkaa horjumistaan ja missaa helpotkin lyönnit, ja niin vain voitan vahingossa 200 euroa Suomen 11. parhaalta biljardinpelaajalta. Eelis vaatii revanssia, mutta baari sulkee ennen kuin seuraavaa matsia ehditään aloittaa. Tungen keltaisen setelin lompakkooni. On aika suunnata yökerhoon.



Kaupungin ainoa varsinainen yökerho on auki viiteen aamulla, ja kävelemme ulkomaalainen pokerinpelaaja -statuksellamme röyhkeästi jonon ohi. Pilli menee läpi, ja pääsemme suoraan omaan pöytäämme. Tilaamme alkajaisiksi litran vodkapullon blandiksilla, jota alamme ryystämään varsin kovalla nopeudella. Otamme jonkinlaisen nopeuskilpailun shottien juomisessa. Voitan. Eelis käy ostamassa toisen pullon.


SUNNUNTAI 23.5.2010.

Herään lattialta ilman vaatteita käsittämättömässä etukumarassa istuma-asennossa käyttäen sänkyä tyynynäni. Huoneessa leuhkaa oksennus. Kysyn naapurisängyssä makaavalta Eevertiltä, mitä eilen oikein tapahtui. Hän kertoo, että otimme jonkinlaisen kännijuoksukilpailun Eeliksen kanssa, jonka hävisin kaaduttuani pahasti niin että jalkaani tuli kymmenen sentin vertavuotava viiltohaava. Katson oikeaa säärtäni. Se tosiaan on aivan veren peitossa. Juoksukisan jälkeen olin kuulemma saanut idean riisua housuni, jotta voisin tehdä puristussiteen toisesta lahkeestani. Tämän jälkeen olimme ottaneet kolmistaan Omaha-flipin puoli seitsemältä aamulla siitä, kuka joutuu hakemaan kebabia läheisestä kioskista. Olin hävinnyt flipin, mutta lähtiessä unohtanut pukea päälleni. Olin lähtenyt ovesta ilman housuja tai rahaa, mistä reilut ystäväni eivät olleet tietenkään viitsineet huomauttaa. Vartin kuluttua olin koputtanut oveen -- en kebabien, mutta kahden jogurtin ja puolikkaan sitruunan kanssa. Tämän jälkeen olin vain lysähtänyt lattialle omituiseen nukkuma-asentooni. Epäilen tarinan paikkansapitävyyttä, kunnes havaitsen jogurttitahrat ympäri huonetta. "Joo, meillä oli vähän vaikeuksia syödä ilman lusikkaa, joten kaadettiin sitä purkista suoraan suuhun. Se oli kännissä yllättävän hankalaa", Eevert toteaa.

50 euron siivouslaskun maksettuamme pääsemme hotellista elävinä ulos ja nousemme junaan kohti Pariisia. Matka sujuu yllättävän sutjakasti, mitä nyt käymme vuorotellen yökkimässä vessassa krapulaamme. Perillä otamme taksin Eeliksen valitsemaan hotelliin. Eelis kaivaa kännykästään katuosoitteen, jota kuski tuijottaa silmät selällään ymmärtämättä mitään. Hän ei tietenkään puhu englantia, vaan solkkaa meille itsepäisesti Ranskaa. Soitamme tyttöystävälleni Suomeen, joka tarkistaa netin kautta katuosoitteen paikkansapitävyyden. Oikea on, ja tosiaan aivan Champs-Elyseen nurkalla. Mittari raksuttaa koko ajan. Kymmenen minuutin vatvomisen jälkeen kuljettaja ottaa riidit ilmeisesti pilvistä ja lähtee ajamaan. Pääsemme perille ilman lisäongelmia. Kun on maksun aika, kuski täysin yllättäen lausuu virheettömällä englannilla: "that's twenty-six euros and thirty-five cents, please". Tyypillistä ranskalaista asiakaspalvelua, englannin kielitaito löytyy vasta kun rahaa pitäisi saada.

Hotelli osoittautuu sanalla sanoen mielenkiintoiseksi. Ensinnäkin sen nimi - hotelli Horny - herättää jo jonkinlaisia kauhukuvia. Ne käyvät todeksi, kun vastaanoton nuorimies kertoo meille hotellin olevan äärimmäisen gay-ystävällinen. Hän antaa meille huoneen avaimen kysymättä, haluammeko erilliset sängyt. Tällaista vaihtoehtoa ei gay-ystävällisessä hotellissa edes ole. Sen sijaan saamme huoneen, jossa on vain yksi sänky. Se on niin pieni, että kahdellekin tekee tiukkaa mahtua siihen. Tänä yönä ei siis nukuta. Se ei sinänsä haittaa, koska muutaman tunnin päästä on alkamassa Pokerstarsin SCOOP-turnaussarjan 1,050 dollarin pääturnaus. Rekisteröidymme valmiiksi siihen, ja lähdemme Aviation Clubille pappoja haastamaan.

Olen itse vieraillut Aviation Clubilla kerran aikaisemmin, vuoden 2009 EPT Deauvillen jälkeen. Tuolloin kuoppasin muistaakseni 11 000 euroa erittäin pehmeässä pöydässä setupeihin ja kamaliin biitteihin. Laskemme, paljonko olemme reissusta kollektiivisesti alhaalla, ja toteamme että 10 kiloa ei riitä. Kasaamme viimeiset viisisataset yhteen, ja päätämme tehdä täsmäiskun 25/50 no limitiin.

Aviation Club on hauska ja tyylikäs korttihuone keskellä Champs-Elyseetä, parisataa metriä Riemukaarelta. Sisällä on pari ravintolaa, sikarihuone ja viitisenkymmentä pokeripöytää, joissa pyörii panoksiin nähden Euroopan pehmeimmät pelit. Muun muassa David Benyaminen ja Antony Lellouchen kerrotaan voittaneen Aviationin 25/50- ja 50/100- peleistä miljoonia jo ennen tunnetuksi tulemistaan. Se ei ole ihme, sillä Aviationin pelaajakunta koostuu upporikkaista umpipaistikkaista ranskalaispapoista, joilla ei ole mitään käsitystä pelistä mutta taskut pullollaan rahaa. He metsästävät gutareitaan päivä toisensa jälkeen, yleensä tuloksetta ja välillä katkoen epäonnekkaita skandinaaviyrittäjiä.


Aviation Club sisältä.


Lataan 3,500 euroa tiskiin ja vaihdan ne pelimerkiksi. Minulle ehdotetaan 10/20-pöytää, mutta pyydän päästä suurempaan. Aviationilla muuten puhutaan jopa englantia, ja kommunikointi sujuu moitteettomasti. Sopiva pöytä löytyykin melkein välittömästi, ja varmistaakseni ystävällisen palvelun jatkossakin annan floormanille 10 euron tipin. Peliseurani näyttää lupaavalta. En tunnista yhtäkään pelaajaa, kaikki puhuvat keskenään ranskaa ja limppailevat ja checkailevat paljon. Itse päätän hakea tuplaa ja kuittia vähän aggressivisemmalla otteella. Kohtalon hetki tulee, kun avaan 8-7 suittarilla UTG:sta saaden normaalimäärän maksajia (seitsemän). Floppi tulee 65T värinvedolla antaen minulle päistä auki olevan värisuoranvedon. Tästä kädestä en tule pääsemään eroon. Lyön melkein potillisen jatkolyönnin, pari maksua, perästä joku innostuu korottamaan. Tämä ei Ranskassa ole koskaan mitään muuta kuin setti tai ylipari, mutta minua ei kiinnosta. Haluan arpoa. Sanon "tapis" (all-in ranskaksi) ponnekkaasti. Perästä vastustaja melkein kippaa juonikkaasti pelatun kuningasparinsa, mutta maksaa lopulta päätään pyöritellen. Hänen silmänsä loistavat, kun hän näkee vetoni. Pöydässä alkaa vilkas keskustelu siitä, miten hullu skandinaavi tunkee rahaa sisään pelkällä vedolla. Ranskalaisen pelikirjan mukaan minun olisi pitänyt check-maksaa joka kadulla, ja check-foldata riverillä jos en osu. Heitä ei kiinnosta, että olen itse asiassa suosikki. He tuskin ovat koskaan kuulletkaan termiä "equity". Ja totta kai he ovat oikeassa, sillä en osu yhteenkään outeistani ja poistun taas astetta enemmän tiltissä ja taskut tyhjinä.

Viimeinen oljenkorsi on vielä SCOOP-turnauksessa. Siinä on palkintopotissa monta miljoonaa, joten mahdollisuudet isoon rouhaisuun ovat vielä olemassa. Olisin tyytyväinen, jos pääsisin edes breakeveniin. Turnaus ei ala kovin hyvin, kun menetän alussa kolmasosan merkeistäni täyskädellä suuremmalle täyskädelle. Sitten hotelli Hornyn netti katkeaa kahden blinditason ajaksi. Kun se vihdoin alkaa toimimaan, minulla on enää puolet keskiarvopinosta. Viimeisessä kädessä floppaan kolmossetin. Kun korottelemme vastustajan kanssa kilpaa merkkejä sisään T73-boardiin, olen täysin varma että olen perässä. Minusta ei ole silti kippaamaan settiä ainakaan tällä tiltin määrällä, joten survon viimeisetkin merkkini sisään vain nähdäkseni vastustajan seiskasetin. En osu ihmekolmoseen ja 15,000 euron reissumonttu on tosiasia.


MAANANTAI 24.5.2010

On kotiinlähdön aika. Noin puolen tunnin sängyssä nuokkumisesta koostuvien yöunien jälkeen kirjaudumme ulos hotellista ja suuntaamme silmäpusseinemme vielä nopealle turistikierrokselle. Käymme katsomassa Eiffel-tornia ja kävelemme ympäriinsä pitkin puistoja. Katukauppiaat yrittävät myydä erinäisiä matkamuistoja. Jos he vain tietäisivät sen kiukun määrän, mikä sisälläni kytee tätä maata kohtaan, he eivät vaivautuisi edes yrittämään. En todellakaan halua muistaa tätä reissua, vaan päinvastoin haluan unohtaa sen mahdollisimman nopeasti. Päätän, etten tule uudestaan Ranskaan ainakaan seuraavaan 10 vuoteen. Vaikka paikalliset pokerinpelaajat ovatkin maailman huonoimpia, siitä ei ole mitään hyötyä koska heitä on täysin mahdotonta voittaa.



Lentokentälle tullessamme koemme reissun pahimman biitin. Lentomme on peruttu. Lentoyhtiön tiskille on kilometrin mittainen jono, opasteissa ei lue mitään muuta kuin taikasana "cancelled". Kaikki muut lennot lähtevät kyllä ajallaan, mutta Helsingin-lento ei. Olen niin hajalla, että rupean nauramaan hysteerisesti. Emme edes yritä jonottaa, vaan menemme suosiolla nettikahvilaan etsimään uusia lentoja. Eelis ja Eevert saavat hoitaa etsinnän, sillä minä tarvitsen nyt piristystä. Ja mikään ei ole piristävämpää kuin vuoden 2006 jalkapallon MM-kisojen loppuottelun parhaiden palojen katsominen youtubesta. Siinä kohtasivat Italia ja Ranska, ja peli oli täynnä ikimuistoisia tapahtumia. Marco Materazzin tasoitusmaali Andrea Pirlon kulmapotkusta. Gianluigi Buffonin infernaalinen ihmepelastus jatkoajalla. Zinedine Zidanen hermojen totaalinen pettäminen ja käsittämättön pääpusku Materazzin rintaan sekä sitä seurannut ulosajo. Rangaistuspotkukilpailu, jossa Italia upotti viisi maalia kaiken voittaneen Fabien Barthezin selän taakse. David Trezeguet'n epäonnistuminen rankkarissaan. Fabio Grosson sinetöivä rankkari, joka aiheuttaa Ranskassa maasurun. "Tänä iltana koko Ranska itkee", ex-presidentti Jacques Chirac julisti televisiossa heti ottelun jälkeen.

Sen olisin halunnut nähdä.


Teksti: "Interpol"
Pokerisivut 4/2010

Lue myös:

Pokerisivut-lehden ensinumerosta 10 vuotta
Johnny Loddenin tarina
Interpol APPT Soulissa
Pokerisivut.com-lehden arkistojen aarteita  - $$$Heads up$$$ with ARDERI & MSRMEK
Pokerisivut.com-lehden arkistojen aarteita - Dan Bilzerian - Häirikkö
Pokerisivut.com-lehden arkistojen aarteita - Hyvät matkustajat, tämä on frequent flyer!

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit