Rounders-elokuvasta 20 vuotta

Maailman kaikkien aikojen parhaana pokerielokuvana yleisesti pidetty Rounders tuli elokuvateattereihin 20 vuotta sitten.

Elokuva ei ollut mikään kassamagneetti, sillä Rounders tuotti vain vajaat 23 miljoonaa dollaria lipputuloina kahden kuukauden mittaisella elokuvateatterikierroksellaan.

John Dahlin ohjaama tuotos nousi kuitenkin eräänlaiseen kulttisuosioon ja auttoi osaltaan pokeribuumin synnyttämisessä. Matt Damonin esittämän Mike McDermottin kuuluisa ”Poker is a skill game, not gambling. I mean, why do you think the same five guys make it to the final table of the World Series of Poker every single year?” -lausahdus auttoi muuttamaan suuren yleisön käsityksiä pokerista aikana, jolloin sitä pidettiin yleisesti vielä onnenpelinä.

Sekä Damon että ”Wormin” roolissa nähty Edward Norton pelasivat myös itse vuoden 1998 WSOP Main Eventissa promotakseen elokuvaa. Kumpikaan miehistä ei selvinnyt turnauksessa rahoille, ja etenkin Damonin kohtalo oli kova – tämä törmäsi KK:llaan Doyle Brunsonin ässiin. Tosin mikäli oheisen videon näyttelijäsuorituksesta on jotain pääteltävissä, Damonilla tuskin olisi ollut asiaa ihan turnauksen kirkkaimpaan kärkeen ilman todella suotuisia kortteja.



 

Elokuvan jatko-osalla on spekuloitu pitkään. The Weinstein Company ja Miramax-tuotantoyhtiö olivat tiettävästi jo varsin pitkällä jatko-osan kehittelemisen kanssa, kunnes yhtiön johtaja Harvey Weinsteinin kymmeniin naisiin kohdistuneet seksuaalirikossyytökset tulivat julki. Miehen elokuvatuotannot ovat sittemmin olleet jäissä. Tällä haavaa Rounders 2:n tilanne on täysin avoin, mutta niin Damon ja Norton kuin käsikirjoittajakaksikko David Levien ja Brian Koppelmankin (Ocean's 13, Billions, Runner Runner) ovat puhuneet useaan otteeseen kiinnostuksestaan tehtailla elokuvalle jatkoa.

Weinsteinin tuottamaksi kaavaillussa versiossa pelipaikkana olisi toiminut Pariisi, ja John Malkovichin esittämän ikonisen Teddy KGB:n olisi korvannut uusi, Robert De Niron esittämä vihulainen. Pari vuotta sitten Matt Damon taas kertoi suunnitteilla olevasta versiosta, jossa syöksähdettäisiin nettipokerin ihmeelliseen maailmaan. Viimeisin päivitys aiheesta lienee Pokernewsin podcast viime vuodelta, jossa Koppelman kertoi suhtautuvansa Roundersiin intohimoprojektina. Mies myös kertoi, että tämä oli tavannut Damonin, Nortonin ja muiden tuotannon avainhenkilöiden kanssa jatko-osan tiimoilta, mutta mitään konkreettisia suunnitelmia porukka ei ollut saanut ainakaan vielä aikaiseksi.





Rounders-nippelitietoja:

  • Mike Dermottin bluffin uhrina oli alun alkujaan tarkoitus olla Phil Hellmuth, joka vaihdettiin myöhemmin Johnny Chaniin.

  • Elokuvassa pienissä rooleissa nähtävät Michael Rispoli ja Tom Aldredge castattiin avainrooleihin Sopranos-sarjaan Roundersin tiimoilta.

  • Dermottin Jo-tyttöystävän rooli oli menossa Scream-elokuvista tunnetulle Neve Campbellille, joka ei lopulta kuitenkaan suostunut elokuvaan. Roolin peri Gretchen Mol.

  • Koppelmanilla ja Levienillä on elokuvassa cameo-roolit. Miehet esittävät kahta selviä tellejä antavaa turistia Atlantic Cityn pokeripelissä.

  • Mike, Worm ja kumppanit hallitsevat selvästi melkoisen liudan pokerivariantteja. Teddy KGB:tä vastaan Mike pelaa tunnetusti No Limit Hold'emia, mutta tuomarin kotipelinä on 7 Card Stud. Chesterfieldissä pelataan ilmeisesti H.O.R.S.E:a, Taj Mahalissa nähdään Limit Hold'emia, ja kreikkalaisia vastaan Mike vaikuttaa pelaavan jonkinlaista vetopokeria. Sikariklubin peli on 7 Card Stud Hi/Lo:ta, ja golfammattilaisten peli taas on ilmeisesti Pot Limit Omaha / Studia (!).

  • Mike säilyttää rahojaan Doyle Brunsonin kirjoittaman Super System -kirjan välissä. Mike myös siteeraa kirjaa elokuvassa ainakin kahteen otteeseen.

  • Edward Norton improvisoi monet Wormin vuorosanoista. Esimerkiksi ”She crossed her legs too fast” on lainaus Chinatown-elokuvasta.

  • Wormin oli alun perin tarkoitus polttaa, mutta kiihkeänä tupakoinnin vastustajana tunnettu Norton kieltäytyi polttamasta elokuvassa.
     

Roundersin faneihin kuuluu suomalaisista pokerinpelaajista ainakin Ville Wahlbeck, joka jopa analysoi elokuvan käsiä aikanaan Pokerisivuille pitkän blogipostauksen verran. Wahlbeck aloittaa postauksensa mahtipontisesti:

”On kaksi elokuvaa, jotka olen nähnyt yli kymmenen kertaa. Toinen on 'Kummisetä' ja toinen on tietenkin maailman paras pokerielokuva 'Rounders'. Tähän ei ole olemassa vastalauseita. Jotkut väittävät, että 'Cincinnati Kid' olisi parempi pokerielokuva kuin 'Rounders', mutta he ovat väärässä. Yhtä väärässä kuin he, jotka väittävät, että Kummisedän kakkososa olisi parempi kuin ykkönen."

Mitäpä tähän enää lisäämään.

(Lähteet: Pokernews, IMDB)

Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit