Triton Millioniin jo 50 osallistujaa - hyväntekeväisyyteen 2,5 miljoonaa

Torstaina Lontoossa käynnistyvään 1,05 miljoonan punnan ennätysturnaukseen on rekisteröitynyt jo 50 pelaajaa Bill Perkinsin (kuvassa) maksettua oman osallistumismaksunsa. Yllättävän suureksi paisunut osanotto tarkoittaa paitsi vähintään 50 miljoonan punnan palkintopottia, myös 2,5 miljoonan punnan pottia vähäosaisille. Triton Million -turnauksen järjestävä Triton Poker Series lahjoittaa turnauksen raketulot lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

Turnauksen osanottajalista on päivittynyt turnauksen alla harva se tunti, ja mukaan ovat päässeet viime hetkillä myös muun muassa Fedor Holz ja Justin Bonomo. Koko osanottajalista löytyy Triton Poker Seriesin sivuilta.

Triton Million pelataan 1.-3. elokuuta. Turnauksen ensimmäisen pelipäivän pelipöytiä ei arvota, vaan ammattilaiset laitetaan pelaamaan toisiaan vastaan ja hupipelaajat omiin pöytiinsä. Pelaajat yhdistetään vasta turnauksen kahden viimeisen päivän ajaksi. Modernin ajan ammattilaisten suosimasta vaatetuksesta hupparit, hatut ja aurinkolasit ovat kiellettyjä, eivätkä pelaajat saa peittää mitään kohtaa vartalostaan kaulasta ylöspäin. Lisäksi finaalipöytään selviytyvillä pelaajilla on pukupakko.

Triton Poker Series Lontoo käynnistyy tänään 25,000 punnan NL 6-max turbolla. Koko turnausohjelman löydät alta.

Pvm Turnaus#TurnausSis.osto
31.7. 1NLH - 6 Handed - Turbo£25,000
1.8. 2Triton Million - A Helping Hand for Charity - Päivä 1£1,050,000
2.8. 2Triton Million - A Helping Hand for Charity - Päivä 2 
  3NLH - 8 Handed - Päivä 1£50,000
3.8. 2Triton Million - A Helping Hand for Charity - Finaalipäivä 
  3NLH - 8 Handed - Päivä 2 
4.8. 5Triton London NLH Main Event - Päivä 1£100,000
5.8. 5Triton London NLH Main Event - Finaalipäivä£100,000
  6£25K Short Deck Ante-Only - Päivä 1£25,000
6.8. 6£25K Short Deck Ante-Only - Finaalipäivä 
  7Triton London Short Deck Main Event - Päivä 1£100,000
7.8. 7Triton London Short Deck Main Event - Päivä 2£100,000
  8£50K Short Deck Ante-Only - Päivä 1£50,000
8.8. 7Triton London Short Deck Main Event - Finaalipäivä 
  8£50K Short Deck Ante-Only - Päivä 2
Tagit:
Uudemmat ja aiemmat uutiset
Kommentit