WSOP 2020 käynnistyy ensi viikolla

World Series of Poker vuosimallia 2020 käynnistyy kuin käynnistyykin ensi viikon keskiviikkona. Edes koronaviruspandemia ei onnistunut pysäyttämään maailman merkittävintä pokeriturnaussarjaa, vaan kinkerit siirrettiin Las Vegasin lämmöstä internetiin.

Ensin käynnistyy lainsäädännöllisistä syistä ainoastaan Yhdysvalloissa oleskeleville rajattu WSOP.comin turnaussarja. Ranneketurnauksia pelataan yksi päivässä aina heinäkuun loppuun asti, ja lajeina on ohjelmiston rajoitusten takia ainoastaan NLHE:ta ja Omahaa eri muodoissa. Myös useampi WSOP:n bränditurnauksista (The Big 50, Monster Stack ja senioriturnaus) löytyvät nettiohjelmasta.

Vaikka suomalaiset eivät vielä jenkki-WSOP:n taistoihin osallistukaan, Pokerisivut seuraa WSOP:n tapahtumia tarkalla silmällä. Tänä(kin) kesänä jännitetään esimerkiksi Phil Hellmuthin mahdollista uutta ranneke-ennätystä sekä myös Daniel Negreanun miljoonan dollarin rannekevedonlyönnin onnistumista.

Suomalaisten kannalta mielenkiintoisin osuus käynnistyy heinäkuun 19. päivänä, kun GGPokerin rannekejahti alkaa. Koska eri maiden lainsäädäntöjen takia on mahdotonta saada jenkkipelaajia ja muuta maailmaa samaan verkkoon, WSOP.comissa jaetaan rannekkeita siis käytännössä pelkästään amerikkalaisille ja GGPokerin puolella kisaavat etenkin eurooppalaiset, eteläamerikkalaiset ja aasialaiset.

GGPokerin — jonka peleihin pääsee OlyBetin kautta verovapaasti — ranneketurnaukset käynnistyvät heinäkuun 19. päivänä ja jatkuvat aina syyskuun 6. päivään asti.

WSOP.comin ranneketurnausohjelma:

Pvm Turnaus # Turnaus Sis.osto
1.7. 1 No-Limit Hold’em Kick-Off $500
2.7. 2 No-Limit Hold’em 8-Handed Deepstack $1,000
3.7. 3 No-Limit Hold’em $400
4.7. 4 No-Limit Hold’em Super Turbo $500
5.7. 5 No-Limit Hold’em Freezeout $1,000
6.7. 6 PLO8 6-Handed $600
7.7. 7 No-Limit Hold’em Knockout Deepstack $800
8.7. 8 No-Limit Hold’em Freezeout $500
9.7. 9 No-Limit Hold’em 6-Max $1,000
10.7. 10 No-Limit Hold’em MonsterStack $600
11.7. 11 No-Limit Hold’em Turbo Deepstack 6-Handed $500
12.7. 12 The BIG 500 No-Limit Hold’em $500
13.7. 13 No-Limit Hold’em High Roller Freezeout $1,500
14.7. 14 No-Limit Hold’em High Roller $3,200
15.7. 15 PLO 8-Max HR $1,000
16.7. 16 No-Limit Hold’em Turbo $500
17.7. 17 No-Limit Hold’em $777
18.7. 18 No-Limit Hold’em 8-Handed Turbo DeepStack $1,000
19.7. 19 No-Limit Hold’em $400
20.7. 20 PLO 6-Handed $500
21.7. 21 No-Limit Hold’em 6-Handed $777
22.7. 22 No-Limit Hold’em Turbo Deepstack $500
23.7. 23 No-Limit Hold’em Knockout $500
24.7. 24 No-Limit Hold’em 8-Handed $400
25.7. 25 No-Limit Hold’em Summer Saver $500
26.7. 26 No-Limit Hold’em Grande Finale $500
27.7. 27 No-Limit Hold’em Freezeout $400
28.7. 28 Omaha Hi-Lo 6-Max $1,000
29.7. 29 No-Limit Hold’em Turbo Deepstack 6-Handed $600
30.7. 30 No-Limit Hold’em Senior’s Event $500
31.7. 31 No-Limit Hold’em Championship $1,000

Suomalaisen rannekejahtaajan ainoa valinta on tänä kesänä OlyBet, joka tarjoaa GGPokerin pelit verovapaasti ja luotettavasti. Vastikään GG-verkkoon vaihtanut OlyBet tarjoaa edelleen jopa 2000 dollarin bonusta ja muita etuja sekä uusille että vanhoille asiakkaille.

OlyBetin liittymisbonukset uusille ja vanhoille asiakkaille:

  • Jopa 2000 dollarin bonus

  • 30 päivää kestävä uusien pelaajien kuherruskuukausi

  • 100 dollarin turnauslahjapaketti

  • Välitön cashback aina 100 dollariin asti

Olit sitten uusi tai vanha asiakas, nyt kannattaa avata tili OlyBetille! Hurjat bonukset ja GG-verkon pehmeät pelit löydät täältä!

Lue myös: WSOP:n lehdistötiedote